Tammikuinen hyvää tekevä ryhtiliike: (Pieni) Helmet-lukuhaaste 2020

Nythän on niin, että tämän kirjoittavan ihmisen synkin perisynti on viime vuodet ollut aivan liian vähäinen lukeminen. Muistan, kuinka esimerkiksi Viita-akatemian opettajani Vuokko Tolonen tapasi aina ykskantaan meille opiskelijoille todeta, ettei voi kirjoittaa hyvin, jos ei lue paljon.

Hävettävän vähäisistä lukemisista huolimatta Toteuttamo Verbaali – eli kirjoittaminen – on elättänyt minut jo yli neljän vuoden ajan, eli ehkä kirjoittamisen taito saattaa pysyä yllä muutoinkin, mutta asialle on kieltämättä korkea aika tehdä jotakin. Ehdottomasti HALUAISIN lukea enemmän, koska lukeminen nyt vain on ihan parasta. Monestakin vinkkelistä.

Niinpä yksi vuoden 2020 teemoista liittyy lukemisen aktivointiin. Vähemmän somea, enemmän kirjoja.  Siinäpä se.

Olen jo useampana vuonna harkinnut kiehtovalta vaikuttavaa Helmet-lukuhaastetta, mutta vain harkinnut. Nyt päätin aktivoitua pienen lukuhaasteen verran. 50 kirjan haaste olisi näissä ruuhkavuosissa epärealistinen, koska haluan varmasti vuoden aikana lukea myös kirjoja haasteen ulkopuolelta. Ja lisäksi olen äärimmäisen hidas lukija.

Tähän bloggaukseen päivitän vuoden mittaan haasteen etenemistä. Tammikuun ensimmäisenä päivänä minulla on luvussa välipäivinä aloitetut kolme kirjaa, jotka sopivat haasteen kohtiin 10, 14 ja 21. Hyväksyn ne yksimielisesti osaksi vuoden 2020 haastetta pienestä varaslähdöstä huolimatta.

Maija-Liisa Nymanin esikoisteoksen Vilma ja supersiskot ostin 8-vuotiaalle esikoisellemme pukinkonttiin, koska kirjoittaja on hyvän ystäväni hyvä ystävä. Tottahan siis halusin tukea uutta lasten/nuortenkirjailijaa. Olemme lukeneet kirjaa vuorotellen toisillemme ääneen, ja pidämme molemmat kirjasta oikein kovasti. Vaikka alakoululainen lukisikin itse jo sujuvasti, ei mielestäni ääneen lukemista kannata lopettaa, niin kauan kuin se lapselle vain kelpaa. Yhteinen lukuhetki on parasta mahdollista läsnäoloa ja merkityksellistä vuorovaikutusta lapsen ja aikuisen välillä.

Perttu Pölösen Tulevaisuuden lukujärjestyksen tämä yrittäjä osti itselleen joululahjaksi.  Minulla on ollut jo pitkään ajatuksena, että voisin Vapaa verbaalikko -blogiin alkaa kirjoittaa ammattikirjallisuuden kirja-arvosteluja. (Kaunokirjallisuutta en aio julkisesti arvostella, koska itsekin sellaista kirjoitan. Tuntuu jotenkin paremmalta arvostella selkeästi hieman erilaisempaa genreä.) Ehkäpä tämä kirja tekee nyt avauksen tuon suunnitelman toteuttamiseksi. Sitä varten juuri aloitetun kirjan välistä sojottaa useita pieniä muistilappuja. Parhaisiin kohtiin tulen todennäköisesti palaamaan astetta analyyttisemmin tuonnempana blogikirjoitusta varten.

Juha Itkonen on yksi lempikirjailijoistani. Jostain syystä Hetken hohtava valo ei jokunen vuosi sitten lähtenyt vetämään, vaan jäi kesken sivulla 60. Nyt välipäivinä aloitin kirjan alusta uudelleen.

On huikaisevaa ajatella, että hän ja Veikko lensivät tänne tämän saman äärettömän halki, yli kokonaisen valtavan mantereen reilussa vuorokaudessa. Ensin Frankfurtiin, Frankfurtista Wienin ja Istanbulin kautta Teheraniin, Teheranista New Delhiin ja sieltä Bangkokiin; Bangkokista Hongkongiin ja lopulta Tokioon. (Hetken hohtava valo, s. 12)

Tämä uudelleen lämmiteltävä Itkonen sopii siis kohtaan 21: Kirjassa lennetään.

Saas nähdä kuinka tässä haasteessa käy. Into on tietysti nyt julmetun kova, kuten aina kaikilla tammikuussa luvatuilla uusilla aluilla. Projektia varten sain ihastuttavan uuden kirjanmerkin, jonka tyttäreni pyynnöstä askarteli.  Kirjanmerkkikuvan alta löytyy lista haastekirjoista. Olen muuten suunnattoman iloinen ja ylpeä siitä, että meidän tokaluokkalaisemme sai opettajaltaan loppuvuodesta jo kolmosluokkalaisten lukudiplomin, koska kakkosten diplomi tuli suoritettua jo syksyn aikana. IHANAA, LAPSENI PITÄÄ LUKEMISESTA. ❤

IMG_20200101_185707~2

Pieni Helmet-lukuhaaste 2020

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

2. Iloinen kirja

3. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi

4. Kirjassa kohdataan pelkoja

5. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera

6. Kirjassa eksytään

7. Urheiluun liittyvä kirja

8. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli

9. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja

10. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa
(yhdessä 8-vuotiaan esikoiseni kanssa)
Maija-Liisa Nyman: Vilma ja supersiskot

11. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta

12. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

13. Kirjassa ollaan saarella

14. Tulevaisuudesta kertova kirja
Perttu Pölönen: Tulevaisuuden lukujärjestys

15. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva

16. Kirjassa pelastetaan ihminen

17. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

18. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa

19. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana

20. Tunnetun henkilön suosittelema kirja

21. Kirjassa lennetään
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo

22. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan

23. Kirjassa on isovanhempia

24. Vuonna 2020 julkaistu kirja

25. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s