Olin loppukesästä koulutuksessa, jonka lounastauolla eksyin sattumalta yrittäjähenkiseen porukkaan. Kerroin innoissani omista suunnitelmistani, jolloin yksi keskustelijoista pyysi käyntikorttiani. Sain vaivoin peiteltyä närkästykseni.

Eikö hän ollut lainkaan kuunnellut minua? Olinhan juuri kertonut, että aion perustaa yrityksen kolmen kuukauden kuluttua. Eihän firmallani ollut vielä edes nimeä. Miten minulla voisi olla jo käyntikortti?

Tämä ei riittänyt selitykseksi.

Energinen nuori pienyrittäjä oli sitä mieltä, ettei firman nimistä, logoista ynnä muista epäolennaisuuksista kannattaisi tuossa vaiheessa piitata hevonhuitulaa. Tärkeintä olisi aloittaa verkostoituminen välittömästi. Siihen riittäisi vaikka itse tulostettu käyntikorttikokoinen muistilappu, jossa on muutaman avainsanan lisäksi nimi, puhelinnumero ja gmail-osoite.

Olen ollut niin pitkään lahjakkaiden graafisten suunnittelijoiden vaikutuspiirissä, että ajatus tekstinkäsittelyohjelmalla taitetusta ”käyntikortista” tuntui rikokselta, josta voisi tulla jopa vankeustuomio.

Minun yritykseni brändi ei lähtisi rakentumaan Äiti kato, ihan ite tein! -meiningillä.

Löysin silti tuosta kommentista kaksi suurta totuutta.

1. Pienyrittäjälle juuri mikään ei ole tärkeämpää kuin verkostoituminen. Verkostoidu siis aina, kun tilaisuus tulee. Ja jos tilaisuutta ei tunnu tulevan, synnytä tilaisuus vaikka puoliväkisin. Verkostoidu, verkostoidu ja verkostoidu. Ja kun olet jo lopen kyllästynyt verkostoitumiseen, verkostoidu vielä sittenkin. Näin siis ainakin liiketoiminnan alussa.

2. Jos aina ja kaikessa jää odottamaan timantiksi hioutunutta täydellistä toteutusta, ei saa koskaan mitään aikaiseksi. Joskus on uskallettava edetä rinta rottingilla myös varsin keskeneräisten ajatusten ja toteutusten kanssa.

Käyntikorttini syntyivät perinteisessä marssijärjestyksessä vasta kun nimi, logo ja nettisivusto olivat jo olemassa, mutta yritin toteuttaa oivallusta numero 2 sosiaalisessa mediassa. Perustin yritykselleni Facebook-sivun välittömästi kun kaupparekisteri oli syyskuussa siunannut nimiehdotukseni.

Facebookiin olen pala kerrallaan dokumentoinut sanoin ja kuvin Toteuttamo Verbaalin ilmeen ja myynnin tukimateriaalien valmistumista.

• Logo 29.9.
• Nettisivut 29.10.
• Käyntikortit ja pieni mainoskortti 6.11.
• Tämän blogin lanseeraus tänään 2.12. (Eläköön! Taas yksi asia viivattu yli To do -listalta.)

Yhä tärkeämpää myynnin tukimateriaalia viestinnän ja markkinoinnin pienyrittäjälle on tänä päivänä aktiivinen ja vastaanottajalle lisäarvoa tuottava osallistuminen sosiaalisessa mediassa.

Ollaan melkoisen dilemman äärellä.

Jos (ja kun) yritys on yhtä kuin yksi ihminen, jää laskutettavan työn tekemiselle aivan liian vähän aikaa, jos käyttää aktiivisesti kaikkia niitä sovelluksia, joita olisi hyvä käyttää. Facebook. Linkedin. Twitter. Instagram. Youtube. Pinterest. Tumblr. Periscope. Snapchat. Vine. Onhan noita. Ja lisää pukkaa koko ajan.

Itse olen linjannut niin, että olen tällä hetkellä joko firmana tai yksityishenkilönä jollain tasolla läsnä neljässä ensimmäisessä. Listan loppupäätä otan haltuun pala kerrallaan tarpeen mukaan. Ajattelen, että on tärkeintä ymmärtää niistä asiakkaan tiedustellessa vähintään sen verran, että tietää ketä kysyä kumppaniksi, jos oma osaaminen ei riitä. Someguruilu ei ole minun bisnekseni ydin.

Some-elefanttikin on viisainta syödä pala kerrallaan. Ylensyöjää väijyy ähky. Pelkkiä gourmet-annoksia nauttiva kadehtii salaa kotiruokaravintolaa suosivaa kaveria, joka tuntuu olevan sopivasti kylläinen.

Luit juuri Vapaan verbaalikon ensimmäisen postauksen, joka on Toteuttamo Verbaalin blogi, jota kirjoittaa yrittäjä Terhi Kangas. Jos mietit, mistä moinen nimi yritykselle, löytyy vastaus jo edesmenneestä kotiäitiblogistani.