Melkein 46 kuukauden mittaiseksi venähtänyt maratontauko päättyi eilen Tukholmassa, jossa vietin ”10-vuotistaiteilijajuhlaani”. Siis siellä, mistä kaikki sai alkunsa vuonna 2007.
Tarkoituksena oli tuolloin juosta kaksi maratonia yhden hinnalla: ensimmäinen ja viimeinen. Halusin kertaluonteisesti kokeilla, pystyisikö lähtökohdiltaan ei-potentiaalinen-maratoonari selviytymään 42195 metrin haasteesta hengissä.
Lue loppuun
Jos olisin elokuun 16. päivä nähnyt kristallipallosta tähän kevääseen, en olisi tehnyt sitä mitä tein. Mutta onneksi en nähnyt.
Kuuntelin Liikettä Lahden alueen yrittäjille -hankkeen loppusanoja kyyneleitä pidätellen. Testit olivat ohi. Tuijotin testituloksia, joita en olisi halunnut uskoa omikseni. Tässäkö todella koko muutosten vuoden anti?
Elämä on juuri nyt sellaista, että juoksutapahtuman kisaraporttikin putkahtaa maailmaan heti tuoreeltaan kolmen viikon päästä.
Annan teille vastauksen kymmenen viikon kuluttua. Silloin on nimittäin ohi elämäni ensimmäinen hallipuolimaraton, jota odotan nyt jo lähes malttamattomana. Ai että miksikö?
Istun tutussa huoneessa ja tuijotan ikkunasta pimeyttä, jonka läpi ei näe mitään. Olen saapunut liikuntaneuvontaan myöhässä, sillä myös marraskuinen liikenne oli mallia ”ei näe mitään”.
Lupasin aiemmassa postauksessani kertoa, miksi Erään maratoonarin paluu vol. 2 tapahtuu ensi vuonna juuri Tukholmassa. Syitä on (ainakin) kolme.
Lähdin liikuntaneuvojan tapaamiseen täysin eri tunnelmissa kuin aiempiin. Olin koko kesän liikkunut ensimmäisessä tapaamisessa ohjenuoraksi saamani muistilapun ohjeiden mukaan.
Vapaa verbaalikko 