Miltä tuntuu kiertää 300 metrin kehää 70 kertaa?

Annan teille vastauksen kymmenen viikon kuluttua. Silloin on nimittäin ohi elämäni ensimmäinen hallipuolimaraton, jota odotan nyt jo lähes malttamattomana. Ai että miksikö?

Useammastakin syystä. Alkukesän maratonille valmistautuessa puolimaratoneja on yleensä  varsin vähän tarjolla tuohon kohtaan harjoituskautta. Juoksutapahtumakalenteri alkaa elää toden teolla huhti-toukokuussa. Silloin ollaan jo ajallisesti niin lähellä Tukholman maratonia (2.6.), että keväiset numerolappujuoksut eivät enää palvele välitavoitteena, jonka jälkeen tehtävissä on vielä vaikka kuinka ja paljon.

Tampereen hallipuolikas on helmikuussa keskellä kipakkaa talvea, jolloin en ole ikinä numerolappua rintaani kiinnittänyt. Luvassa on siis täysin uudenlainen juoksukokemus.

Kenties puuduttavaa, mutta takuulla stabiilia

Halliolosuhteet samaan aikaan sekä pelottavat että kiehtovat. Voiko olla mitään puuduttavampaa kuin kiertää 300 metrin kehää niin monta kertaa, että laskuissa ei todennäköisesti voi pysyä edes mukana, vaikka yrittäisi?

Toisaalta puolimaraton hallissa on vielä kevyttä kauraa. Tapahtumassa moni juoksee kokonaisen maratonin, eli kierroksia puolet enemmän. Halleissa järjestetään myös ultrajuoksuja, esimerkiksi Espoossa hullutellaan samoin helmikuussa eräs maailman suurimmista ultrajuoksun sisäratatapahtumista, Endurance 24h.

Siellä siis todellakin juostaan kokonainen vuorokausi kehää kiertäen. Siihen nähden hallipuolikkaalla ei ansaita vielä edes puolihullun papereita.

Mutta omalla mittapuullani tässä on jo riittävästi hulluuden elementtejä ja koen tämän eräänlaisena jännittävänä testinä. Olenhan tuominnut osan tapahtumista tylsiksi puhtaasti ankeiden maisemien vuoksi. Ja nyt olen lähdössä vapaaehtoisesti katselemaan sisähallin seiniä. Mutta toisaalta: vaihtuu siinä maisemat sentään enemmän kuin juoksumatolla.

Kiehtovinta hallipuolikkaassa on takuulla täysin stabiilina pysyvät olosuhteet. Kuinka helppoa onkaan syyttää omasta vaatimattomasta suorituksesta vääränlaisia sääolosuhteita (kuten viime kesänä Turussa) tai liian raskasta reittiä (kuten viime keväänä Helsingissä).

Kun lämpötila pysyy koko ajan vakiona eikä reitillä ole töyssyn töyssyä, on vastuu suorituksesta vain juoksijalla. Ei yhtään epämääräistä muuttujaa, johon voisi turvautua selitysten hetkellä.

Paras joulukuuporkkana ikinä!

Tieto siitä, että seuraava numerolappujuoksu on edessä kymmenen viikon päästä – eikä esimerkiksi 20 tai 30 viikon päästä – on ollut tänä joulukuisena viikkona äärimmäisen tarpeellinen ja tehokas porkkana. Olen pistänyt kaiken luovuuteni peliin, että olen työkiireiden ja arkihärdellin keskellä saanut soviteltua kaikki viikon treenit ohjelmaan.

Eilen hölkkäsin 14 kilometriä superhitaasti varsin talvisissa olosuhteissa. Veikkaanpa, että jos seuraavaan juoksutapahtumaan olisi pidempi aika, olisi tuokin lenkki jäänyt hissuttelematta. Nyt viikon semipitkis osui mahtavan aurinkoiseen talvipäivään, eli sain melkein kaksi tuntia ilmaista valohoitoa keskellä kaamosta. Olo lenkin jälkeen oli silkkaa euforiaa.

Fiilis on korkealla myös siksi, että tämä on minulle hyvin poikkeuksellinen joulukuu. Yleensä tähän aikaan vuodesta keskityn jo hanakasti odottamaan tammikuuta, jolloin on muka hyvä aika ryhdistäytyä. Nyt olen treenannut itselleni haasteellisimman ajanjakson yli vähintäänkin kohtuullisesti.

En ole ajatellut hallipuolikkaalle mitään selkeää aikatavoitetta. Voi olla, että sellainen vielä tarkentuu, mutta nyt ajattelen vain niin, että optimaalisissa olosuhteissa matkan on ehdottomasti taituttava nopeammin kuin yksikään Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen puolikkaista tänä vuonna. Parhaaksi noteeraukseksi kirjattiin kiertueen päätösjuoksu syyskuussa Lahdessa. Aika 2.13.01 ei tyydyttänyt itseäni, sillä yritin silloin ihan tosissani juosta, en ainoastaan nautintohölkkäillä, kuten viime kesänä yleensä.

Kuinka monta minuuttia tuosta ajasta sitten helmikuussa putoaa, sitä en ainakaan vielä uskalla ääneen uhota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s