Reiskan puolimaraton Pyhtäällä. KIRJOITAN paremmin kuin juoksen -kiertueeni seitsemäs ja toiseksi viimeinen etappi. Puhelimen navigaattori antoi ajoajaksi kohteeseen 1.20, joten päiväretki starttasi kotipihasta tasan kello yhdeksän.

Ja millaiseen syyssäähän! Aurinkoinen +10, ei pientäkään tuulenvirettä. Juoksufiilistä ei tänään todellakaan tarvinnut erikseen houkutella, sillä kalenteriin kurkkaaminen muistutti, että tällaisista juoksusäistä nähdään kohta vain unia aivan liian monta kuukautta.

Ajomatkan osuus Orimattilasta Myrskylän kautta tietä 167 Porvoon moottoritielle oli kauneinta aikoihin. Aavistus ruskaa, syysaamun aurinko, Malmgårdin idylli ja lukuisat auringonkukkapellot takasivat, että tästä reissusta jäisin joka tapauksessa plussan puolelle. Syyskuu ehdottomasti kauneimmillaan. Koska aikataulu oli tiukahko ja puhelimessa vähän akkua – jota piti säästellä navigointiin – en pysähtynyt kuvailemaan, joten maisemat jäävät valitettavasti lukijan mielikuvituksen varaan.

Erään keltaisen pellon pientareella oli ”Myydään auringonkukkia” -kyltti. Kotimatkalla pysähtyisin siis ostoksille, se on varma.

Paikan päällä olin hyvissä ajoin ja virallisesti selväpäiseksi todistettuna. Poliisi oli nimittäin päättänyt pykätä puhallusratsian kisapaikan lähelle. ”Että urheilemaan menossa? Puhallas nyt kuitenkin”, totesi poliisi, kun huomasi päivän asusteeni. Taisi saada tällä kertaa poikkeuksellisen puhtaat tilastot, sillä Pyhtää-cityssä tuskin oli liikkeellä juuri muuta väkeä noihin aikoihin.

Bussilla puoleenväliin

Kisapaikalla huomasin, että lompakko oli jäänyt kotiin, joten onni, ettei poliisi ollut tällä kertaa kiinnostunut ajokortista. Harmillinen takaisku sinänsä, sillä nyt olisi jaksettava aamupuuron voimin takaisin Lahteen asti. Olin ajatellut, että pysähtyisin jollekin huoltoasemalle syömään ihan kunnolla.

Kisakansliassa käteen iskettiin kaksi numerolappua ja kahdeksan hakaneulaa. Toinen numerolappu käskettiin kiinnittämään selkään. Never before! Myöhemmin kuulin eräältä talkoolaiselta, että tuplavarmennus (ajanottochippi on siis kiinni numerolapussa) johtui täysmatkalla järjestettävästä veteraanien SM-maratonista ja järjestäjä oli sitten varuiksi budjetoinut tuplalaput myös meille puolimaratoonareille. No mikäs siinä.

Meidän puolimaratoonareiden taival alkaisi tunti maratoonareiden jälkeen maratonreitin puolivälistä, johon tilausbussi meidät kuljettaisi. Never before 2. Olen kyllä kahdesti juossut paikasta A paikkaan B -juoksun (maratonit New Yorkissa ja Ranskan Rivieralla), jossa maali ja lähtö ovat kaukana toisistaan, mutta Suomessa ei taida montaa tällä konseptilla rakennettua juoksua olla. Sinänsä hauska omaleimainen yksityiskohta.

Kun bussi kurvasi pihaan, totesin silmämääräisesti, että tämä olisi elämäni ylivoimaisesti pienin puolimaratontapahtuma. Bussi olisi vetänyt paljon enemmänkin kyydittäviä. Tänään siis juostaisiin yksin ja ehkä maailman tylsimmällä reitillä (anteeksi nyt vain sinänsä sympaattinen Pyhtää), jonka bussimatka lähtöpaikalle pian osoitti. Nähtävyyksinä reitillä olisi pellonlaitaa ja metsänreunaa sekä metsänreunaa ja pellonlaitaa. Viisi kilometriä yhtä pientä maalaistietä, sitten käännös ja 16 kilometriä toista pientä maalaistietä, jonka loppuosuudessa raastavia pitkiä nousuja.

En ehkä olisi välittänyt nähdä reittiä etukäteen, mutta näkymä vahvisti sen, että päätin työntää napit korviin jo heti startissa. Yleensä haluan ainakin puolet matkasta keskittyä nauttimaan reitistä ja kannustuksesta ilman musiikkia. Biisidopingin otan käyttöön vasta siinä vaiheessa, kun juoksu alkaa ensimmäisen kerran tuntua raskaalta.

Tänään musiikki olisi minun juoksukaverini, kannustukseni ja maisemani.

Kun juoksu starttasi, totesin, ettei matkanteosta ehkä tulisikaan niin yksinäistä kuin olin pelännyt. Perää jäi kanssani pitämään kaksi edelläni kulkevaa naista, joiden vauhti (hieman alle 6:30) tuntui juuri sopivalta. Mielessäni rukoilin, että he eivät intoutuisi kiristämään vauhtia. Ensimmäisen huoltopisteen jälkeen juoksurytmimme kuitenkin erkaantuivat – ja yllättäen niin, että naiset jäivät taakseni.

Reitillä oli kuitenkin koko ajan näköyhteys niin kauas eteenpäin, että toisin kun muissa kesän pikkujuoksuissa Heinolassa ja Kangasalla, näköpiirissä oli koko ajan jonkun juoksijan selkä. Lisäksi yhdeksän kilometrin kohdalla alkoi ohi painella vauhdilla tunti aikaisemmin startanneita maratoonareita. Melkoisia sankareita!

Pelivaraa lopun nousuihin

Noilla kohdin päätin itsekin lisätä hieman pökköä pesään, koska halusin testata pystyisinkö keskiarvollisesti pitämään juoksuvauhdin alle 6:30:n. Koska viimeisillä  kilometreillä olisi edessä tapponousuja, olisi nyt ”ostettava” hieman pelivaraa, jos tuohon tavoitteeseen haluaisi. Juoksin viiden kilometrin pätkän vauhdilla 6:01-6:08 ja ilokseni juoksu kulki edelleen ihan mukavasti. Lopun nousuissa olisi siis varaa höllätä reilustikin ja silti aika tulisi olemaan itselleni ihan kelvollinen.

Yksi pisimmistä nousuista alkoi hapottaa siinä määrin, että vaihdoin kävelyksi. Mutta kun olin kävellyt sata metriä, eikä nousu ollut vieläkään ohi, pakotin jalat taas juoksuaskeleeseen, sillä eihän tänne nyt kuitenkaan kävelemään oltu tultu.

Pari kilometriä ennen maalia ohitseni meni toinen alussa taakseni jääneistä naisista. Jos olisin tänään ollut tosimielellä liikkeellä, olisin sisuuntunut roikkumaan peesissä vaikka väkisin. Mutta tänään annoin hänen mennä ja jatkoin omaa vauhtiani, sillä olin päättänyt, että kolmen viikon päästä kiertueeni päätösetapilla kotoisassa Uusi Lahti -juoksussa laitan sitten aivan kaiken peliin. Siksi en tänään halunnut juosta itseäni henkihieveriin.

Maaliin tulin lopun nousuista huolimatta hyvävoimaisena ajassa 2.16.35. Matkaa mittariini kertyi jopa 21,43, joten päivän keskivauhdiksi tuli 6:22. Olo oli siis varsin tyytyväinen.

Kaikkien aikojen ylläripylläri

Maalisuoralla kuuluttaja tarjoili jymy-yllätyksen kertoessaan, että maaliin tulee naiset 35 -sarjan kolmonen.

”Jaa mää vai?!” Ihminen, joka yleensä juoksee massatapahtumissa, jolloin sijoitus saattaa olla jopa neli- tai viisinumeroinenkin! Kyllä nauratti.

Ja vielä enemmän nauratti, kun näin tulosluettelon. Ilmankos! Osallistujia sarjassani oli tasan tarkkaan se kolme. Mutta että tulipa tämäkin päivä koettua: PODIUM-PAIKKA.

En jäänyt odottelemaan, olisiko podium-paikkaa ihan konkreettisesti tarjottu (en kyllä tiedä olisinko tällä loppuajalla kehdannut mitään palkintoa edes vastaanottaa), koska se himputin lompakko oli kotona. Ajelisin suitsaitsukkelaan kotiin syömään – sikäli mikäli kun puhelimen lataus vielä kestäisi navigoinnin.

Vähän jäi vaivaamaan, että itse Reiska jäi tapaamatta. Hän se kuulemma vasta rautainen äijä onkin. Tapahtuma oli kaikkinensa oikein hyvin järjestetty, joten jos olet pienten sympaattisten kylätapahtumien ystävä eikä tylsä ja raskas reitti ole miinus, niin ei muuta kuin ilmoittautumaan ensi vuonna tapahtumaan.

Puhelin pimeni melkein heti tapahtumapaikalta lähdettyäni. Ilman rahaa ja ilman puhelinta nykyihminen on aika orpo. Kuviosta puuttui oikeastaan vain se, että bensamittari olisi ollut punaisella. Ja niinhän siinä kävi, että ajoin Porvoon motarilla oikean liittymän ohi, joten tein kotimatkan lopulta Porvoon ja Mäntsälän kautta. Jossain kohtaa mieleen tulivat ne jumalaiset auringonkukat, jotka jäisivät reittivalinnan vuoksi ostamatta. Hemmetti!

Kunnes muistin, että eihän minulla ole sitä lompakkoakaan.

KIRJOITAN paremmin kuin juoksen -kiertue tällä hetkellä

Helsinki City Run 14.5. (loppuaika 2.13.41)
Forssan Suvi-ilta 18.6. (loppuaika 2.29.59)
Paavo Nurmen puolikas, Turku 2.7. (loppuaika 2.18.09)
Heinolan kaupunkipuistojuoksu 23.7. (loppuaika 2.24.43)
Hämeenlinna (10 km) 30.7. (loppuaika 58.29)
Kangasalan puolimaraton 13.8. (loppuaika 2.22.10)
Reiskan puolimaraton Pyhtäällä 3.9. (loppuaika 2.16.35)
Uusi Lahti -juoksu 25.9.