Kolmas kerta liikuntaneuvojalla: Valmiina ihmiskokeeseen!

Lähdin liikuntaneuvojan tapaamiseen täysin eri tunnelmissa kuin aiempiin. Olin koko kesän liikkunut ensimmäisessä tapaamisessa ohjenuoraksi saamani muistilapun ohjeiden mukaan.

Juoksua riittävän kevyesti ja rauhallisesti. -> Kynnys lähtemiselle alas = ”kiva lähteä”

Tästä ohjeesta jalostui itseironisen armollinen KIRJOITAN paremmin kuin juoksen –kiertue, jonka kaksi viimeistä etappia ovat nyt syyskuussa vielä edessä. Hyväksyin realiteetit ja hitaan etenemisen ja treenasin täysin fiilispohjalta ilman juoksuohjelmaa (pitäen kiinni kiertueohjelmasta, joka on taannut kesäohjelmaan edes muutamia pidempiä lenkkejä puolimaratonien muodossa). Tämä oli kuluneelle kesälle oikea metodi, sillä keväällä, kun liikunnallisia tekemisiäni liikuntaneuvojan kanssa pohdin, tunsin olevani liian ylikuormittunut treenatakseni yhtään tämän systemaattisemmin.

20160813_123522

Maalaisidylliä Kangasalan puolimaratonilla.

Nyt voimavarani ovat selvästi paremmat. Kun mietin tässä päivänä eräänä, mistä se mahtaa johtua, tajusin, että meillä nukutaan nykyisin huomattavasti paremmin kuin vielä viime keväänä. Edelleen pienten lasten (2 ja 5,5 v.) kanssa vietetään toisinaan pätkäöitä milloin mistäkin syystä, mutta hyvin nukuttuja öitä on koko ajan enemmän. Ja uni tekee ihmiselle eetvarttia, sanokaa minun sanoneen!

Joka askel kotiinpäin

Kuluneena kesänä päätin päivän treenin luonteen usein vasta tunnusteltuani hetken lenkkarit jalassa, mikä on päivän fiilis. Jos väsytti, kävelin enemmän kuin hölkkäsin. Joskus käännyin varsin nopeasti kotiin itseäni soimaamatta, sillä pienikin jaloittelu ulkoilmassa on kotiinpäin. Jos olo oli energinen, tein vähän vauhtikestävyyttä hölkän lomaan. En stressannut siitä, jos lenkki jäi tekemättä.

Yllätykseksi itselleni, olen saanut lenkkeiltyä vähintäänkin kohtuullisesti, vaikkei kalenterissa ole ollut mitään asiaan liittyviä arkea rytmittäviä merkintöjä (joita siis aikaisemmin kuvittelin ehdottomasti tarvitsevani, jotta saisin itseni liikkeelle). Kun olen ehtinyt ja jaksanut, olen lenkkeillyt. Niin yksinkertaista se on ollut. Tämä kesä ei siis ole kehittänyt minua juoksijana, mutta eipä ollut tarkoituskaan. Iloitsen, että olen tehnyt tämänkin verran ja kehittänyt näin peruskuntoa. Tämä on valtavan hyvä pohja tulevalle.

Sillä nyt asioihin on tulossa muutos.

Haluan kehittyä ja uskon, että nyt minulla on siihen voimia. Minulla on taas tavoite. Tukholman maraton 2017. Siihen on aikaa lähes päivälleen yhdeksän kuukautta. Tämä olisi ehdottomasti ruokavalioasioiden ohella tämän tapaamisen ykkösteema: millaisin askelmerkein lähtisin liikunnallista syksyäni rakentamaan. Tiedän, että lihaskuntoliikunta jää tekemisissäni aivan liian vähälle huomiolle. Miten se tuodaan syksyn ohjelmistooni niin, että se tukee tavoitettani ja on minulle aidosti mielekästä tekemistä?

Sitten olisi tosiaan tuo syömispuolikin. Siihen liittyen sain aivan käsittämättömän upean naksahduksen korvieni väliin toukokuun alussa. Päätin lopettaa laihduttamisen ja alkaa yksinkertaisesti luottaa itseeni sekä siihen, että painoni ei karkaa käsistä, vaikken laskisi kaloreita. Ja sillä tiellä tässä ollaan. En ole koko kesänä stressannut syömisistä sen enempää kuin liikunnastakaan ja tulos on tämä, uskokoon ken haluaa:

  • Paino 9.5. laihdutuksen lopetuspäivänä 64,9 kg
  • Paino 1.9. eli kolmantena liikuntaneuvontapäivänä 64,9 kg

Eli hurraa ja eläköön! Ei kesäkilo-ongelmaa, vaikka välillä olen herkutellut täysin surutta. Tärkeintä lieneekin se, että suurimmaksi osaksi olen syönyt ihan fiksusti. Ja mikä vielä tätäkin tärkeämpää: en ole kertaakaan koko kesänä tuntenut morkkista syömisistäni, mikä on todella poikkeuksellista.

Se henkinen helpotuksen tunne, jonka tämä havainto saa aikaan, on minulle paljon tärkeämpi kuin vaikkapa parin kilon pudotus. Olen ehkä sittenkin ihan kehityskelpoinen yksilö. Entä jos en olekaan parantumaton tunnesyöppö, joka seilaa repsahdusten ja ryhdistäytymisten välimaastossa, kunnes kuolema lopulta armahtaa? Mitäpä jos näin neljänkympin korvalla oikeasti oppisin luottamaan itseeni? Siihen, että osaan ja pystyn.

Vaikka olenkin kääntynyt laihdutuksen totaalikieltäytyjäksi, toivoisin silti, että nyt kun kerran seuraava maratontavoite on kirkossa kuulutettu ja siihen on ruhtinaallisesti aikaa, osaisin tehdä sellaisia muutoksia arkeeni, että pääsisin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni maratonstartista mahdollisimman lähellä 60 kiloa. Voisiko se olla mahdollista ilman kontrolloitua laihdutusta? Siihen toivoin saavani liikuntaneuvojalta kättä pidempää.

Silmänlumeeksi kuoritut porkkanat

Olimme sopineet, että ennen neuvontaa kuvaan muutamalta päivältä syömiseni kännykällä MealLogger-sovellukseen, jotta ruokavalioteemalle olisi jotain konkreettista lähtötasotietoa.

On päivänselvää, että kun syömisten dokumentoinneista on erikseen sovittu, tulee  syömisiin kiinnitettyä huomiota väkisinkin normaalia enemmän. Myönnän rehdisti kuorineeni lounaan kylkeen pari porkkanaa ihan vain siksi, että annosta pitäisi myöhemmin esitellä kasvokkain Ahdille. Mutta muistutus oli tarpeellinen ja mitä mainioin: kyseessä ei todellakaan ole ylitsepääsemätön maksimisuoritus. Pari porkkanaa kuorii alle minuutissa. Samoin kuin pesee tomaatin ja kurkunpätkän. Ei siis yhtään hyvää syytä jättää niin tekemättä.

IMG_20160901_223112

Kolmen päivän otos syömisistäni oli pääsääntöisesti ihan kelvollinen. Vaikka aina niin mallipuhtaasti ei tulekaan syötyä, niin suurimmaksi osaksi se vastasi arkirealismiani. Kun kävimme läpi yksittäisiä päiviä ja muistelin, missä kohtaa olin ollut eniten nälkäinen, kävi ilmi, että alla oli ollut kasvispitoinen lounas, jossa ei ollut juurikaan proteiinia. Tämä siis huoneentauluuni: Jokaisella aterialla on silmänlumekasvisten tavoin oltava riittävä pläjäys proteiinia. Ja sitten tietysti ne hyvät rasvat: öljyt, pähkinät, avokadot ja muut.

Liikuntaneuvoja muistutti myös, että jos viikon syömisistä 70-80 prosenttia on mallikelpoista, niin liikkuvan ihmisen loppuprosentteihin mahtuu jo vähän sallimuksiakin. Huoneentaulukamaa! Kun herkutellaan, tehdään se ilman morkkiksia ja sitten palataan ruotuun. Ja pidetään huoli niistä ateriaväleistä, ettei turmiollinen Kiljuva Nälkä ehdi tehdä toimenpiteitään ennen aivoja.

Näillä spekseillä saattaa hyvinkin päästä hommassa toivottuun suuntaan…

Lihaskuntofoobikko haastaa itsensä

Ja sitten se lihaskuntoliikunnan lisääminen. Olen alkanut aavistella, että asiaan liittyy jälkeen yksi itseäni rajoittanut uskomus, joka ei lopulta pidä lainkaan paikkaansa. Listalla alkaa olla jo pituutta.

  • Minusta ei ole yrittäjäksi.
  • En osaa fiilisjuosta. Tarvitsen tarkan ohjelman, jota noudattaa.
  • Jos en kontrolloi syömisiäni, lihon holtittomasti.
  • En pidä lihaskuntoliikunnasta.

Tällä hetkellä on hyvin vahva fiilis, että tuo viimeinen lause kuuluu tähän sarjaan. Haluan antaa salitreenille mahdollisuuden, koska minua kiinnostaa aidosti siihen liittyvä ihmiskoe, jossa tutkitaan kuinka lihaskunnon/massan lisäys vaikuttaa
a) juoksemiseen
b) aineenvaihduntaan ja sitä kautta elopainoon (ja sitä kautta juoksemiseen).

Koska selkäni on osoittanut moneen otteeseen olevansa tämän kropan heikoin lenkki, koen erityisesti keskivartaloa vahvistavan lihaskuntoharjoittelun parhaaksi vakuudeksi siitä, että ylipäätään pystyn lisäämään juoksukilometrejä siinä määrin, että maratonille on fiksu startata. En yksinkertaisesti voi vain juosta.

Liikuntaneuvoja ehdotti, että ohjelma rakennettaisiin siten, että treenistä tulisi niin sanotusti ihan tiukkaa vääntöä. Ei siis mitään pumpulitikkujen heiluttelua 30 toiston sarjoina naistenlehti sylissä, vaan mieluummin 8-12 toistoa tosissaan painoilla, joiden kanssa olisi ihan kunnolla tehtävää. Ei bullmentula-meininkiä, mutta omalla tasollani sopivasti hampaat irvessä. OSTAN!

Ohjelmaa ei jaettaisi eri päiville, vaan tehtäisiin sellainen kokonaisvaltainen ohjelma, jonka voi tarvittaessa tehdä vain kerran viikossa. Jos aikaa on, treenin voi tehdä kahdesti viikossa tai salitreenin lisäksi jonkin kuntokeskukseni ohjatuista lihaskuntotunneista. Ja sitten se viikoittainen pilates. Tämän setin rinnalle nyt syksyllä vähän maltillisemmin juoksukilometrejä: yksi pidempi lenkki ja 1-2 lyhyempää, joista toisessa mielellään intervalleja. Ja kun vuosi vaihtuu, saa juoksu kokonaisuudessa isomman roolin.

Kyllä! Tällä mennään. Sydän pamppailee hyvästä fiiliksestä.


Tarkoituksena oli tässä kirjoituksessa kertoa sekin, miksi tavoitteena on juuri Tukholma, mutta käsistähän tämänkin bloggauksen pituus lähti, joten jääköön toiseen kertaan. Tämä kirjoitus on nyt kuitenkin tägätty myös uuteen Erään maratoonarin paluu, vol 2. -kategoriaan, jonka alta aiheeseen liittyvät kirjoitukset tulevat kootusti löytymään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s