Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen avaus HCR:llä

Debytointi puolimaratonilla Toteuttamo VERBAALIn tallissa on nyt suoritettu. Lauantainen Helsinki City Run oli laskujeni mukaan 12. puolimaratonini ja suorituksena varsin epätasainen. Ehkä epätasaisin ikinä, sillä olen luonteeltani varovainen juoksija, joka pelkää noutajaa. Siksi en koskaan lähde liian lujaa.

Korjaan. En yleensä lähde liian lujaa.

Mutta lauantaina juoksu sateen raikastamassa Helsingissä vain tuntui heti alussa älyttömän mukavalta. Massatapahtuman juoksuhurmos vei naista vauhdilla, jonka tiesin kostautuvan. Vilkuilin väliin sykemittaria ja mietin, että tätä vauhtia tulisin jaksamaan tämän kevään vaatimattomilla treeneillä ehkä noin kymmenen kilometriä. Kannattaisi siis hiljentää, koska matkaa olisi siinä vaiheessa vielä yli puolet jäljellä.

En hiljentänyt, vaan annoin mennä, kun kerran hyvältä tuntui. Kyllähän sitä puolikkaalla pienen hyytymisen kestää, koska lopun voi tarvittaessa raahautua vaikka puolikuolleena. Maratonilla tällaiseen hulluuteen ei ole yksinkertaisesti varaa. Siellä liian vauhdikas ensimmäinen kymppi on eri lailla kohtalokas, koska kympin jälkeen matkaa on jäljellä vielä 32 kilometriä. Sitä matkaa ei raahauduta puolikuolleena.

Jaksoin reipasta vauhtia hieman arvioimaani pidemmälle, aina 12 kilometriin asti. Sitten alkoi askel painaa ihan tosissaan ja oli otettava korvanapit voimaihmisineen käyttöön. Kilometrivauhdit näyttivät tältä:

6:10
6:08
6:10
5:48 (siis AIIIIIVAN LIIAN LUJAA!)
6:01
6:05
6:06
6:07
6:03
6:09
6:17
6:25
6:41
6:11 (epätoivoinen yritys vielä saada alkupuoliskon vauhdista kiinni)
6:52 (edellinen km kostautui, matkaa maaliin 5 km)
6:43
6:22 (viimeiset kilsat -fiiliksellä kaikki peliin!!)
6:33
6:33
6:13

Loppupuolisko olisi tasaisemmallakin vauhdinjaolla ollut väistämättä raskas, koska tämän juoksun profiili oli alkupuoliskoltaan miellyttävä pannukakku, mutta alkoi sitten nousta kuin tosimartan pullataikina. Viimeinen kymppi oli todella tuskaisaa taistelua kävelyaskelia vastaan – ja välillä niitä oli muutamia otettava.

Maalissa lopulta ajassa 2.13.41.

Loppuaika on pitkälti sitä, mitä ajattelinkin sen nykykunnolla olevan. Tasaisemmalla vauhdinjaolla juoksu olisi ehkä ollut kokemuksena miellyttävämpi, mutta tulipa nyt tällä kertaa hurjasteltua tällä tapaa. Kaikkien aikojen tilastoissa tämä puolikas menee sijalle 9/12.

Puolimaratonhistoriani on nyt tällainen:

Uusi Lahti -juoksu 5/07                            2.08.33
Helsinki City Run 5/08                              2.08.03
Helsinki City Run 5/09                              2.07.43
Hämeenlinnan puolimaraton 7/09      2.04.00

2010 ei noteerauksia, ensimmäinen raskaus (synnytys 1/11)

Paavo Nurmen puolikas, Turku 7/11    2.46.56
Tampereen puolimaraton 9/11              2.28.57
Amsterdamin puolimaraton 10/11       2.20.53
Hämeenlinnan puolimaraton 7/12       2.11.27
Tampereen puolimaraton 9/12               2.04.05
Paavo Nurmen puolikas, Turku 6/13   2.02.47 (PP)

2014 ei noteerauksia, toinen raskaus (synnytys 6/2014)

Brysselin puolimaraton 10/15               2.10.30
Helsinki City Run 5/16                              2.13.41

Näitä kaikkia puolimaratoneja yhdistää se, että ne on juostu aina kaikki peliin laittamalla. Myös vuonna 2011 Turussa, noinkin vaatimattomasta loppuajasta huolimatta. Esikoisen synnytyksestä oli tuolloin kulunut alle puoli vuotta. Vauvakilot ja väsymys painoivat kropassa ennenkokemattomalla tavalla. Koko hommassa ei näin jälkikäteen ajatellen ollut paljoakaan järkeä, mutta elämä olisi kauhean tylsää, jos aina tekisi vain järkeviä asioita.

Suosin juoksutapahtumissa yleensä varovaisia aloituksia, koska väsyneiden selkien ohittelu loppupuolella on huomattavasti mukavampaa kuin tulla itse ohitetuksi. Tämän vuoden Helsinki City Runilla väkeä meni jälkimmäisellä puoliskolla ohitseni vasemmalta ja oikealta. Mutta niinhän sen kait pitikin mennä. Juoksin ensimmäistä kertaa Toteuttamo VERBAALIn virallinen juoksupaita päälle. Sen selässä lukee teksti:

Toteuttamo VERBAALIn asiakaslupaus:
KIRJOITAN paremmin kuin juoksen.

Oikeastaanhan minä siis olin koko ajan vain lunastamassa asiakaslupaustani. Joten ei muuta kun ohi vaan, huusin paremmin voimansa jakaneille mielessäni. Juokseminen ei ole se vahvuus, jolla voisin brassailla. Mutta juokseminen on helkatin hieno harrastus. Paras, jonka olen löytänyt.

Ensimmäinen tapaaminen liikuntaneuvojan kanssa Liikettä Lahden alueen yrittäjille -hankkeessa, sai minut pohtimaan ennen kaikkea asennettani liikuntaa kohtaan. Siitä oli tullut pakko. Stressitekijä. Yksi lisäsarake To do -listalla. Ja sitähän liikunta ei saisi olla.

Olenkin yrittänyt suhtautua lenkkeilyyn nyt uudella tavalla. HCR:n jälkeen sain ajatuksen, että voisin tuoda tuota uutta ajattelua myös juoksutapahtumiin. Numerolapun rinnassa ei ole pakko tarkoittaa automaattisesti sitä, että tänään juostaan kaikki mikä koneesta irti lähtee. Niillekin kerroille on toki tilauksensa, mutta joskus voisi lähteä juoksutapahtumaan ihan toisella fiiliksellä ja asenteella.

Päätinkin, että nyt kun kerran tuo firman paita kyseisellä sloganilla on painettu, otan tämän kesän agendaksi Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen. Se tarkoittaa, että osallistun mahdollisimman moniin juoksutapahtumiin, mutta vain parissa niistä tavoittelen aikaparannusta.

Muilla kerroilla osallistun puolimaratoneille hölkätäkseni ne pitkinä lenkkeinä. Superhitaasti, nautiskellen juoksusta – ja siitä, että olen saanut pitkälle lenkilleni niin paljon juoksukavereita ja oikein juomahuollonkin. Wau, mitä luksusta! Verenmaku ei saa tulla suuhun eikä syke nousta korkeuksiin.

Tiedän, että tehtävä on vaikea, koska numerolapulla rinnassa vaan on ihmismieleen kummallinen vaikutus. Se, että saapuu juoksutapahtumassa maaliin vain hitaan lenkin tehneenä, ei kaikkensa antaneena, on minulle uusi ajattelutapa. Mutta uusi ajattelu on nyt selvästi nousemassa liikuntahankkeeni keskeiseksi teemaksi, koska vanhat ajattelumallit tuntuvat vaativan pientä viilausta.

Juoksutapahtumia firman edustuspaita päällä voi siis ajatella vaikkapa pienyrittäjän kustannustehokkaana markkinointikiertueena. Ja jos nyt pääsisi käymään niin, että jonain vuonna kehityn juoksijana niin monta harppausta, että nykyinen slogan vanhenee, kannattaa nyt painatettua paitaa kuluttaa mahdollisimman paljon. Ja mitä hitaammin juoksee, sitä enemmän saa mainosaikaa.

Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen etapit julkaisen hieman myöhemmin. Mutta jos satumme tapaamaan jossakin juoksutapahtumassa, niin tulepa ihmeessä vetäisemään hihasta ja juttelemaan.

”Moi, olen lukenut blogiasi” -keskustelunavaus olisi ehdottomasti hauskin yllätys, jonka kesäinen juoksutapahtuma voisi tarjota.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen avaus HCR:llä

  1. Sampsa Pohjankoski sanoo:

    Mahtava teksti! Kiitos, piristi aamua mukavasti vielä kun eilen juoksin elämäni ekan juoksukisan, m aastorata ja mitalikin tuli 🙂

    Tykkää

  2. Terhi Kangas sanoo:

    Kiitos Sampsa! Ja isot onnittelut ensimmäisestä kisasta ja mitalista. Ensimmäinen on aina se ikimuistoisin, vaikka kyllä maalintulo on AINA mahtavaa. Itse en ainakaan turru siihen koskaan… Energistä juoksukesää!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s