KOLUMNI: Voimaihmiset korvanapeissani

Lopultakin, itseni täydellisesti voittaneena raahaudun viimeisillä voimillani Tukholman vanhan olympiastadionin portista sisään Finlandia-hymnin soidessa korvissani.

Tuon mielikuvan voimalla harjoittelin ensimmäiselle maratonilleni vuonna 2007. Musiikki on ollut juoksuharrastukseni alusta asti paras juoksukaverini ja musiikkisoitin heti lenkkareiden jälkeen tärkein varusteeni juoksutapahtumissa.

Juoksumusiikki on siitä erikoista, että se ei välttämättä ole läpileikkaus kuuntelijansa musiikkimausta. Ainakaan minulla. Osa biiseistä on listoilla vain siksi, että ne tuovat mieleeni jonkun minulle tärkeän, minua voimaannuttavan ihmisen. Olen ottanut valtuudet omiin käsiini varastaa kyseisen kappaleen ajaksi tuon voimaihmiseni kaiken energian. Hän tsemppaa minua henkilökohtaisesti seuraavat minuutit. Tässä muutama käytännön esimerkki.

M. A. Numminen: Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä. Veljeni on armoton Nummisfani. Hän on myös työtään rakastava kestävyysjuoksuvalmentaja ja 80-luvun suuri juoksijalupaus itsekin. Kun juoksen ulkomailla massatapahtumissa, tiedän, että veljeni (kuten myös siskoni ja vanhempani) seuraa väliaikoja netistä. Aina kun juoksen piippaavan maton yli, lähetän mielessäni terveisiä Suomeen läheisilleni, joiden tiedän etätsemppaavan minua. En todellakaan halua tuottaa heille pettymystä!

Vjerka Serdjutška: Dancing Lasha Tumbai, Ukrainan euroviisuhitti vuodelta 2007.  Vihasin tätä viisurenkutusta yli kaiken, mutta kun neitsytmaratoniani kannustamassa ollut kummipoikani teki minulle muistoksi digitaalisen kuvakoosteen reissultamme ja laittoi kappaleen sen taustamusiikiksi, olin saman tien myyty. Sen koommin en ole juossut yhdessäkään tapahtumassa ilman Vjerkaa ja kummipoikaani virtuaalikannustajana.

Apulanta: Pahempi toistaan. Kun aviomieheni kanssa otimme seurustelun alkuaikoina ensimmäisiä kertoja yhteen, soi tämä kappale usein radiossa. Kaksi kiukkupussia käänsi volyymit kymppiin ja hoilasi täysillä mukana. Helpotti kummasti. Kappaleessa on edelleen jotain mystistä, aggressiivista voimaa. Myös juostessa aggressio voimaannuttaa välillä naminamia paremmin. Pitkässä parisuhteessa ja maratonissa on paljon yhteistä. Matkan varrelle mahtuu hetkiä, jolloin usko on koetuksella, mutta vaikeuksien kautta mennään voittoon. Krampit ja rakot vain vahvistavat maalissa odottavaa onnen tunnetta.

Entä toteutuiko alussa kertomani mielikuvaharjoittelun visio Tukholmassa? Pakko tunnustaa, että Finlandiat jäivät sillä kertaa fiilistelemättä. Kun jossain neljänkympin jälkeen näin viimeisen kerran oman rakkaan huoltojoukkoni, revin kuulokkeet korvista, koska halusin nauttia täysillä kannustuksesta. Loppumatka menikin sitten tukholmalaisten hurratessa villisti meille yli viiden tunnin taapertajille 30 asteen helteessä. Hurraa-huudot soivat juuri sillä hetkellä korvissani jopa kauniimmin kuin sanat Oi Suomi katso, sinun päiväs koittaa.

Ja se on paljon se.


Julkaistu Kunto & terveys -lehdessä 2/16

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s