Liikettä Lahden alueen yrittäjille -hanke alkoi: I’M IN!

Kun viidenkympin (50 €) omavastuulla tarjotaan pienyrittäjälle kokonaiseksi vuodeksi aktiivisempaa elämäntapaa, olisi tietenkin sulaa hulluutta kieltäytyä. Tarjolla on testauksia, lajikokeiluja, luentoja ja mahdollisuus henkilökohtaisiin käynteihin liikuntaneuvojan pakeilla. Naurettava hinta, eikö totta? Kiitos Lahden Yrittäjät ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry. Mukana ollaan ja tosimielellä.

Koska julkinen raportointi on paitsi armotonta myös tehokasta, teen omasta liikuntahankkeestani juuri nyt julkisen. Aion olla raatorehellinen eikä se välttämättä aina ole kaunista luettavaa, mutta olkoon sitten niin.

Rakastan kaikenlaisia tilastoja, joita liikuntaharrastukseen vain voi liittää. Rakastan sykemittaria, Suunnon Movescount-ohjelmaa ja erilaisia testituloksia. Konkreettisten numeroiden ja niistä koostettujen statistiikkojen tarkastelu on nimittäin aina yhtä herättelevää: On turha lässyttää ja selitellä, kun kerran faktat puhuvat karua kieltään. Joten hyödyllisintä on ottaa tieto nöyränä vastaan ja pyrkiä toimimaan niin, että muutos on mahdollinen. Jos kerran sellaista haluaa.

Olin siis vilpittömän innoissani liikuntahankkeen startista, sillä luvassa oli mm. Inbody-testi, jonka olen suorittanut useasti aiemminkin. Minulla olisi siis vertailukelpoista dataa tilanteisiin, joissa olin ollut aiemmin. Kas kummaa, tämä ei suinkaan ole elämäni ensimmäinen kerta, jolloin päällimmäinen tunne on se, että Tarttis tehdä jotain.

Tieto lisää tuskaa

Kehonkoostumusmittauksen tulokset olivat tälläkin kertaa tuskaista luettavaa. Kirpaisi, vaikkei varsinaisesti yllättänyt. Kun pääsin testitulosteni kanssa kotiin kaivelemaan vanhojen testien arkistoa, en ollut uskoa silmiäni.

Olin ollut Inbody-testeissä (silloisen työporukkani kanssa) vuonna 2009 maaliskuun lopussa, aivan kuten nytkin. Päiväyksissä oli vain päivän heitto. Se nyt ei vielä erityisen hämmentävää ollut, mutta tämä data oli:

Painoni oli grammalleen saman verran 30.3.2016 kuin 29.3.2009.

Ja se paino. Se oli 65,1 kiloa. No niin. Nyt se on julki lausuttu. Yhtä vaikeaa kuin oman palkan ääneen sanominen suomalaiselle.

Kahden lapsen neljääkymppiä lähestyvälle äiti-ihmiselle se voisi tietysti olla ihan ok paino, ellei takaraivossa kummittelisi unelma elämän yhdeksännestä maratonista sitten joskus (tästä unelmasta lisää ensi kerralla). Mutta mikään maratoonarin paino tuo ei ole. Etenkin kun pituutta tämän maratoonarin runkoon on kertynyt vain 162 sentin verran. Hankkeella on siis ainakin yksi hyvin konkreettinen tavoite. Alkaneen painonpudotuksen viimeistely. Ja tietysti mielellään mahdollisimman pysyvä sellainen. Tähän ikään mennessä sitä on ihminen jojoillut jo useamman jojonarun selvittämättömästi solmuun. Sen pelleilyn soisi jo olevan historiaa.

Mielenkiintoinen huomio dokumenttien vertailussa on, että 31-vuotiaalle minulle testi on antanut laskennalliseksi ihannepainoksi 59,1 kg. Nyt 38-vuotiaalle testi on jo armollisempi ja laskee ihannepainoksi luvun 61,4 kg. Siihen olisi matkaa 3,7 kiloa ja itse asiassa se tuntuisi aika kiehtovalta tavoitteelta.

Koska tälläkin hetkellä olen kuitenkin nippanappa normaalipainon rajoissa, tulee noiden kilojen pudotus olemaan suuren työn takana. Löysimmät 4,5 kiloa on jo tämän vuoden aikana pudotettu (saa aplodeerata!) ja voin kertoa, että helposti ei sekään ole käynyt.

Vuodelta 2009 löytyi myös varsin inspiroiva dokumentti: Syyskuun alussa tehdyt uusintatestit, jotka todistavat, että pystyn kyllä. Viidessä kuukaudessa painoni on tuolloin pudonnut 3,5 kiloa ja sen myötä myös muut testin vertailuluvut parantuneet.

Miksi en pystyisi samaan myös vuonna 2016? En nyt äkkiseltään keksi yhtään syytä.

Vuoden 2009 minä on täten haastanut vuoden 2016 minän terveystalkoisiin. Nyt vain katsotaan kummassa naisessa on enemmän poweria!

Lähtötilanteen dataa, kevät 2016

Tässä vielä muita lähtötilanteeni tunnuslukuja, joiden kimppuun nyt siis intoa puhkuen, mutta kuitenkin nöyrin mielin hyökkään.

Kuntoluokka kehonkoostumuksen perusteella: 3 eli keskiverto (asteikolla 1-5)
Kestävyyskunto: kuntoluokka 4 eli keskiverto (asteikolla 1-7)
Puristusvoima: kuntoluokka 2 eli välttävä (asteikolla 1-5)
Kehon kuntoindeksi -0,45

Lihasmassa kiloina: 25,9
Rasvamassa kiloina: 17,8 (hyi kamala!)
Rasvaprosentti: 27,4 %
Painoindeksi: 24,8 (normaalipaino 18,5-25)

Suurin järkytys minulle oli kaiken kerätyn datan perusteella laskettu kehon kuntoindeksi, joka oli siis  MIINUKSELLA (-0,45).

Tulos 0 tarkoittaisi keskimääräistä saman ikäisen naisen kehon kuntoa asteikolla -5-5. Tulos 1-3 olisi hyvä. Juoksen kuitenkin tällä hetkellä vähintään 20 kilometriä viikossa ja lisäksi käyn satunnaisesti spinningissä ja pumppi-tunneilla ja kerran viikossa pilateksessa. Sykemittariini on tältä vuodelta tallentunut 44 harjoitusta (pilates-tunnilla en käytä mittaria) ja 240 juostua kilometriä. Mikähän olisi kuntoindeksini, jos starttaisin hankkeeseen sohvaperunana?! Pelottava ajatus.

Tiedän, että kun tunnusluvut on saatu itseä miellyttäviksi, alkaa se ehdottomasti vaikein osuus: kuinka ylläpitää ne ilman hankkeen tsemppiä ja vertaistukea?

Projektiluontoisesti tavoitteita on ennenkin saavutettu. Mutta entäs kun projektin kesto onkin loppuelämä? Jos kuluvan vuoden aikana tämän hankkeen ansiosta löydän eväät jojo-ilmiön selättämiseen, olen saanut 50 euron investoinnilla jotain, jonka arvoon kirjoitetaan pitkä rivi nollia perään.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s