Olen tänä keväänä kadehtinut moneen kertaan viimekeväistä itseäni. Kuinka lähes neljän vuoden maratontauon jälkeen treenasin itseni sinnikkäästi yhdeksännelle maratonilleni Tukholmaan. Projekti vaati kuitenkin nykyisestä perheenäiti-yrittäjä-arkiyhtälöstäni aivan liikaa. Juuri nyt vain haaveilen juoksevani taas joskus tuon täysmatkan.

Juokseminen on ollut tänä vuonna liian harvinaista herkkua. Kevättalvella Helsinki City Runille ilmoittautuminen ehti jo kaduttaa ankarasti. Mitä järkeä on lähteä hölkkäämään numerolappu rinnassa, jos ei missään tapauksessa pysty hätyyttelemään lähimainkaan itselleen hyviä loppuaikoja? Sitä tein pari vuotta sitten ihan urakalla, kun kehittelin juoksumotivaation ylläpitämiseksi Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen. Pelkkä maaliviivan ylittäminen loppuajasta riippumatta ei puolimaratonilla takaa minulle niin suurta euforiaa, että se kannustaisi harjoittelemaan.

Uutta twistiä vanhaan harrastukseen?

Sitten päähän pälkähti yhdistää rakas harrastus rakkaaseen työhön eli hyvää tekevään lastenkirja-startupiin. Jospa minä juoksisin kirjamme tyttöpäähenkilön lookissa ja kirjan kuvittaja-Anna lähtisi kannustamaan Hugo-kissaksi pukeutuneena? Olimmehan jo menneet hahmojen nahkoihin osallistavissa satutuokioissamme, joten miksi emme tempaisisi niissä rooleissa myös juoksutapahtumassa?

Annahan syttyi pähkähullusta ideasta kuin rutikuiva koivuhalko ja vietimme jälleen lukuisia äärimmäisen hihityttäviä ideointihetkiä tempauksen äärellä. Lenkeilläkin alkoi taas tossu kulkea ketterämmin, kun oli selkeä ja täysin uudenlainen tavoite. Ajatus Helgasta HCR:llä oli kerrassaan kutkuttava.

Ja kun kerran seuraava kirjamme on vahvasti liikunnan maailmassa, niin samalla voisimme jo juosta sille näkyvyyttä. Marraskuussa ilmestyvän Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa -kirjan myynnistä seitsemän euroa/kirja tilitetään järjestökumppanimme Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaan. Tuon ohjelman kautta vähävaraiset lapsiperheet voivat saada merkittävää tukea lastensa liikuntaharrastuksiin.

Aurinkoinen juoksupäivä uudessa asussa

Helgan paksussa puuvillamekossa ja tuhdissa peruukissa juokseminen alkoi jännittää sitä enemmän, mitä lähemmäs tapahtuma tuli. Ehti jo vahvasti epäilyttää, että oliko idea sittenkään toteuttamiskelpoinen. Testijuoksuja en tuossa asussa kehdannut itsekseni kotikulmilla tehdä, joten oli täysi arvoitus millaisia haastekertoimia asu juoksuun toisi.

Etukäteen ajattelin, että voisin yrittää juosta hissuksiin 7 minuutin kilometrejä puoleenväliin asti. Tarvittaessa voisin vaikka kävellä loppumatkan ja ehtisin silti maaliin kolmen tunnin raameissa. Varauduin myös siihen, että peruukki olisi otettava päästä jossain kohtaa. Olihan juoksupäivä sangen aurinkoinen, vaan ei onneksi enää edellispäivien helteiden kaltainen.

Hugo-kissalle tehtiin kannustussuunnitelma. Hän saattelisi Helgan matkaan ja kannustaisi vielä hetken lähtöalueella muita juoksijoita. Sitten hän siirtyisi noin 16 kilometriin Töölönlahdelle. Hugo ehtisi siitä vielä hienosti maalialueelle sillä välin, kun Helga kiertäisi viimeisen viiden kilometrin lenkin.

Lähtöalueella italialainen maratoonari halusi yhteiskuvaan kanssamme ja alkoi iloisesti kysellä, että mistä tässä on kyse. Huomasimme, että Merkityskirjojen hissipuhetta englanniksi on syytä vielä hieman hioa! Mutta emmeköhän suurin piirtein saaneet toisiamme täydennellen selitettyä mistä hyvää tekevässä lastenkirjasarjassamme on kyse.

Sitten matkaan – run Helga run!

Juoksu starttasi ja lähdin hölkkäämään varovaisesti suurin piirtein suunnittelemaani vauhtia. Hyvin nopeasti huomasin, että tämän juoksun teemaksi tulisi nousemaan peruukin pelko. Pelkäsin, että kun hiki ei pääse haihtumaan päästäni vapaasti, tuupertuisin ihan ykskaks johonkin reitin varrelle. Tarkkailin siis lähes maanisesti omaa fiilistäni: heikottaako yhtään, pyörryttääkö edes himpun, nouseeko iho lämpimässä säässä kananlihalle?

Ensimmäinen vitonen taittui kevyesti kilometrivauhdeilla 7:30, 6:49, 7:01, 6:54 ja 6:51. Peruukki ei tuntunut juurikaan näissä vauhdeissa menoa haittaavan, eikä myöskään puuvillamekko. Kun sen alla oli tavalliset urheiluvaatteet, niin mekko säästyi yllättävän hyvin. Etukäteen olin pelännyt, että hikoilen MariMari-putiikin meille valmistaman uniikin mekon laikukkaaksi karmeaksi rätiksi.

Kun asfaltti vaihtui reitillä ensimmäistä kertaa hiekka-alustaan, tokaisin isoon ääneen kanssajuoksijoille, että tämähän pöllyää kuin Hugo-kissan hiekkalaatikko! Sitten muistin, että heistä tuskin kukaan tiesi, että olemme tehneet kissoista kertovan lastenkirjan, johon tokaisuni viittasi. Taisivat siis pitää kylähulluna juoksentelijana, mutta siitä viis. Mitäpä sitä ei yrittäjä rakkaan hengentuotteensa eteen tekisi!

Kanssajuoksijoiden ja yleisön kanssa tuli rupateltua vähemmän kuin etukäteen ajattelin. Jonkin verran toki, mutta koska peruukkijuoksu oli niin jännittävää, meni itse juoksusta suoriutumiseen yllättävän paljon energiaa ja huomiota.

Hugo-buustilla maaliin

Koska juoksuvauhtini oli hyvin maltillinen, tunsin ensimmäistä kertaa pieniä väsymyksen merkkejä vasta noin 13 kilometrissä. Kohtaaminen Hugon kanssa antoi Töölönlahdella vielä hyvän buustin viimeisiin kilometreihin. Olin pitkin matkaa kysellyt yleisöltä, että ovatko he nähneet harmaata kissaa reitin varrella ja nyt sain viimein itse onnesta soikeana kiljua, että Tuolla – tuolla se mainio kissaystäväni on!

Yleisöstä sain jonkun verran extra-kannustusta verrattuna perus-Terhinä juoksemiseen, mutta vielä enemmän tuli kommentteja, jotka oli tarkoitettu vieruskaverille yleisössä: katso, joku hullu juoksee tuossa peruukki päässä. Että terveiset vaan: kuulin kyllä!

Suomessa teemajuokseminen hahmona/karnevaaliasussa on vielä huomattavasti harvinaisempaa kuin maailmalla. Ja kun oikein mietin, niin useimmiten nuo hassuttelijat ovat miehiä. Naisjuoksijoita en muista kovin montaa kertaa nähneeni pukeutuneena hassuun juoksuasuun. Miksiköhän niin?

Pieniä kävelypätkiä jouduin ottamaan vain aivan viimeisillä kilometreillä ja peruukki oli päässäni koko matkan! Tosin loppumatkasta alkoi olla ongelmia sen päässä pysymisen kanssa. En tiedä aiheuttiko oman tukan hikoaminen peruukin alla sen, että peruukki lähti koko ajan luisumaan kohti takaraivoa, joten sain tämän tästä nykiä sitä otsikolle, mikä alkoi väsyneenä jo tosissaan ärsyttää. Hemmetti vieköön mikä idea!

Mutta kun maalialue alkoi lähestyä, alkoi myös idea tuntua jälleen aivan loistavalta. Olihan se nyt mahtavaa juosta Helga Hidalmiinana maaliin ja saada mitali kaulaan muistoksi!

Maalissa olin ajassa 2.29.54. Sykemittarini näytti keskivauhdiksi tasan 7:00 min/km. Jaksoin lopulta koko matkan sitä vauhtia, jota olin kuvitellut hölkkääväni ehkä noin puolet matkasta! Olo maalissa oli kerrassaan fantastinen. Olin täysin hyvävoimainen peruukkini ja mekkoni kanssa. Ei mitään ongelmia. Huh sentään, mikä helpotus. Olin jo henkisesti varautunut siihenkin, että Helga-look aiheuttaa elämäni ensimmäisen DNF-merkinnän. Että jos homma ei vain kerta kaikkiaan toimikaan.

Ylämau uudelle reitille

Juoksufoorumilta olen lukenut jo paljon ihmisten palautteita uusitusta tapahtumasta. Moni on antanut kritiikkiä, että huoltoa oli turhan harvakseltaan lämpimänä päivänä. Vaikka itselleni peruukkijuoksijana nesteytys oli tosi tärkeää, pärjäsin silti kolmella juoma-asemalla näillä hissutteluvauhdeilla kiitettävästi. Jos olisin juossut tosissani, olisin varmasti kaivannut huoltoa vähän tiuhempaan. Joten minä myös kannatan huoltoasemien lisäystä.

Moni on myös valittelut, että hellejuoksu oli yhtä tuskaa. Totuus on kuitenkin se, ettei eilinen keli ollut hellettä lähelläkään! Lämpömittari taisi olla ajoittain hieman 20 asteen paremmalla puolella, mutta helleraja on 25 astetta ja tuuli tarjosi paikoittain hyvää tekevää viilennystä. Jos juoksun pystyy suorittamaan peruukki päässä, ei kyseessä voi olla helle. Helteessä tämä juoksu ei takuulla olisi onnistunut vaatimattomassa kunnossa olevalta juoksijalta.

Olen juossut Helsinki City Runin kolmesti aikaisemmin: 2008, 2009 ja 2016. Pidin tästä uudesta reitistä valtavasti! Ajattelin moneen otteeseen, että luulisi maailmalta Helsinkiin saapuneen juoksuturistin olevan vaikuttunut juostessaan tätä reittiä.

Monen juoksutapahtuman yhdistäminen Helsinki City Running Day -brändin alle voi olla järjestäjän kulmasta hyvä veto, mutta itse hieman harmittelen, että maraton on siirtynyt toukokuulle. Olen juossut täyden maratonin Helsingissä vain kerran (vuonna 2013 = PB 4.28.35) ja voi olla, että toista kertaa ei ehkä koskaan tule. Jo Tukholman maraton tulee ajallisesti turhan nopeasti talven jälkeen, joten syksyn maratonit ovat alkaneet tapahtumina houkuttaa huomattavasti kevätmaratoneja enemmän.

Maratoonarit matkaan ja sitten saunaan!

Maalialueen huollosta selvisin pois parahiksi niin, että maratonin startti oli juuri alkamassa. Kävimme siis vielä tsemppaamassa maratoonarit matkaan ja siirryimme hotellille ja saunomaan. Minä pesin suolaisen hikikerroksen kasvoiltani ja Anna kissanaamionsa. Melkoinen urakka häneltäkin. Kannustaa nyt lämpimänä kesäpäivänä paksussa kissapuvussa melkein kolme tuntia reitin varrella! Anna oli ihanasti kannustanut myös muita juoksijoita antamalla ylämaut (high five Merkityskirjojen tyyliin) sekä kissamaisilla huudoilla, kuten ”Tassua toisen eteen!” ja ”Mahtava tassutyyli!” Kyllä nauratti!

Juoksudebyytti Helgana toi selvästi kaivattua piristystä omiin nuupahtaneisiin juoksutreeneihini ja lisäksi meillä oli valtavan hauska päivä eilen Helsingissä. Nähdäänkö siis Helga jatkossakin juoksutapahtumissa, on erittäin relevantti kysymys. Kun ensikokemus oli näin hyvä, olisi suoranainen ihme, jos ei nähtäisi.

Lämmin kiitos kaikille Helgaa tsempanneille ja onnea jokaiselle maaliviivan ylittäneelle juoksijalle!

---

Marraskuussa ilmestyvän Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa -kirjan voi ennakkotilata jo nyt! Ennakkotilaajille tarjoamme bonuksena mahdollisuuden osallistua kirjan esisivujen Minun lajini -tapettiin. Kirjan hinta 25 euroa + postikulut. Tilaamaan pääset täältä.

Siitä se ajatus siitten lähti… Kids & Pets -messuilla maaliskuussa: