Lupasin aiemmassa postauksessani kertoa, miksi Erään maratoonarin paluu vol. 2 tapahtuu ensi vuonna juuri Tukholmassa. Syitä on (ainakin) kolme.

1. Ystävän seuraksi

Kun juoksuharrastuksesta tänä vuonna innostunut ystäväni ensimmäisellä puolimaratonillaan Heinolassa kyseli kokemuksiani Tukholman maratonista, intouduin minä tietysti vastaamaan pidemmän kaavan mukaan. Muistin, miten julmetun hieno tapahtuma on kyseessä. Taisin tulla lipsauttaneeksi, että mikäli ystäväni ajatuksesta innostuu, voisimme vaikka lähteä Tukholmaan ensi vuonna yhdessä.

Ja kas. Ystävähän innostui. Matka on nyt varattu.

2. Tilastot ajan tasalle

Olen juossut Tukholmassa kolme kertaa, peräkkäisinä vuosina 2007, 2008 ja 2009. Mutta kun nimelläni tekee haun Kaikkien aikojen tilastoista, näkymä on tällainen:

 

TYHJÄÄ TÄYNNÄ. Ikään kuin helteiset maratonsuoritukseni Tukholmassa olisivat silkkoja kalajuttuja. Syy löytyy tästä:

 

Olen siis juossut viisi elämäni ensimmäistä maratonia tyttönimelläni. Nuo tulokset päivittyvät jatkossa oikean nimen alle, kun neiti Hollon ja rouva Kankaan syntymäaika täsmää, mutta tuota linkitystä ei tilasto tietysti omin päin osaa tehdä. Sille on tarjoiltava ainakin yksi Terhi Kankaan tekemä maratontulos. (Ja samalla logiikalla on ilmeisesti lähdettävä vielä ainakin kerran elämässä myös Berliiniin ja New Yorkiin.)

Tämä kammottava tilastovirhe on tietenkin korjattava.

 3. Paluu alkulähteille

Tukholman maraton vuonna 2007 oli ensimmäinen maratonini. Siitä tulee kuluneeksi ensi kesänä tasan kymmenen vuotta. Mikä voisikaan olla parempi tapa juhlistaa tuota virstanpylvästä kuin juoksemalla jälleen siellä mistä kaikki alkoi? Ihoni menee ajatuksesta jo nyt kananlihalle, sillähän onhan tämä vuosikymmenen mittainen juoksutarina ollut omalla mittapuullani aivan huikea.

Tarkoituksena oli nimittäin juosta Tukholmassa 2007 kaksi maratonia kerralla: ensimmäinen ja viimeinen. Halusin vain kertaluontoisesti kokeilla pystyisikö ihminen, jota kukaan hänen läheisensä ei pitänyt potentiaalisena maratoonarina suoriutua maaliin 42195 metriä viisaampana.

Pystyi. Ja tässä sitä nyt ollaan.

Jos tuolle rajojaan testaamaan lähteneelle yli viiden tunnin hölkkääjälle joku olisi sanonut näkevänsä kristallipallosta, että täällä sitä hikoillaan vielä kymmenen vuoden päästäkin kahden lapsen juoksuun hurahtaneena äiti-ihmisenä, olisi reaktio ollut epäuskoinen nauru.

Tukholma tulee olemaan yhdeksäs täysmaratonini. Se ei ole kymmeneen vuoteen mitenkään erikoisen kova saavutus, mutta varsinkin kun huomioi kaksi raskausaikaa, joista juoksukuntoon elpyminen on ollut oma pitkä prosessinsa, on se saavutus, jota en todellakaan olisi vuosikymmen sitten uskonut omakseni.

Tukholma – täydellinen valinta ensikertalaiselle

Erään maratoonarin paluu vol. 2 viittaa siis siihen, että tämä on ensimmäinen maratonini toisen lapseni syntymän (6/14) jälkeen. Aikaero kahdeksannen ja yhdeksännen maratonin välille venyy pisimmäksi tähän mennessä, lähes neljän vuoden mittaiseksi. Edellisen maratonin olen juossut Helsingissä elokuussa 2013.

Koska jännitysmomentteja tulee tuosta pitkästä tauosta johtuen olemaan matkassa enemmän kuin tarpeeksi, on hyvä lähteä paikkaan, jossa homma takuulla toimii. Tukholma on sellainen.

Suosittelenkin Tukholmaa mielelläni kaikille, jotka pohtivat missä juosta Se Ensimmäinen (joka monelle on myös se ikimuistoisin). Matka juoksuendorfiinien täyttämällä maratonlaivalla on oma elämyksensä sekin. Menomatkalla ravintolassa on tarjolla juoksijalle räätälöity pastabuffet ja taxfree-myymälässä jengi hamstraa VESIpulloja. Numerolapun saa lunastaa jo laivalta eikä pelipaikalle kulkiessa voi mitenkään eksyä, kun vain vyöryy kiltisti massan mukana. Kotiin unohtuneet energiageelit voi ostaa Intersportin kelluvasta myymälästä ja paluumatkalla ottaa hieronnan väsyneille jaloille.

Äärimmäisen helppo konsepti, jossa ei tarvitse stressata mistään muusta kuin juoksemisesta. Ja paluumatkan tönkköjalkayökerho, oi että! Siellä saa vapautuneesti bilettää vaikka aamutossuissa – kukaan ei ylenkatso korkokenkien puutetta. Itse tosin kuulun niihin heikkoluontoisiin, jotka maratonin jälkeen pystyvät nauttimaan vain yhden siiderin ja sitten jo lepoasento kutsuu. Mutta osa juoksijoista jaksaa aamun pikkutunneille asti.

Tukholma on täydellinen ekakertalaiselle myös siksi, että reitin varrella on hurmoksellinen siniristilippumeri, sillä moni suomalaisjuoksija (joita on siis tuhansia) tuo mukanaan myös kannustusjoukkonsa. Ja onhan se nyt huimaa juosta ulkomailla raikuvassa suomalaiskannustuksessa – konkarillekin.

Tunsin pienen piston sydämessäni siitä, että houkuttelin ystäväni ensimmäiselle puolimaratonille pienenpieneen kylätapahtumaan, jossa ei massatapahtuman fiiliksestä, kannustuksesta ja upeista suurkaupungin maisemista saisi yhtään apuja juoksusuoritukseen. Tukholmassa niitä kaikkia on tarjolla isossa mittakaavassa ja siksikin on nyt mahtavaa treenata yhdessä juuri Juoksijoiden Kevätjuhlaan.

Tukholma 2017. I’m all yours.

Erään maratoonarin paluu vol. 1 Ranskan Rivieralla 2012. Cannesin punaisella matolla itketti sillä kertaa paitsi liikutuksesta myös silkasta kivusta. Hiton krampit!