Le-Metin tarina: Pieni ja sympaattinen metallipaja on myös tehokas

Le-Met. Leon Metalli. Yrityksen toimitusjohtajana alusta asti työskennellyt Leo Salo on antanut orimattilalaiselle metallipajalle paitsi nimensä myös jo viisitoista vuotta elämästään. Yrityksen omistaja hänestä tuli kuitenkin vasta vuonna 2015 monien värikkäiden vaiheiden jälkeen. Nyt Le-Met on entistä vahvemmin Leon Metalli. Juuri tämän miehen näköinen yritys.

Toimitusjohtajan titteliä Salo hieman vierastaa, sillä se ei tunnu erityisen tärkeältä. Tärkeältä sen sijaan tuntuu se, että työntekijät viihtyvät, työskentelyolosuhteet ovat aina kunnossa ja toimistohuoneen ovi vähintäänkin rakosellaan kaikenkokoisille murheille.

Leo johtaa mielellään samassa rivissä seisten ja olalle ohi mennen taputtaen. Hän ei koskaan halua osoittaa sormella virheen tekijää, mutta kunnian hyvästä työstä hän kohdistaa ilomielin sille, jolle kunnia oikeasti kuuluu. Näillä yksinkertaisilla teeseillä on Le-Metistä kasvanut vuosien mittaan melkoisen mukava ja tuottelias metallipaja.

– Lapsuuden kodissa elimme aika niukasti, joten ulkomaan matkailu oli nuoren miehen toteutumaton haave. Siksi päätin parikymppisenä kollina lähteä YK:n rauhanturvajoukkoihin. Kyproksella näin, mitä todellinen köyhyys oli ja opin sen vuoden aikana ihmisyydestä valtavasti. Uskon, että se näkyy tavassani kohdella muita ihmisiä, olivat he sitten työntekijöitä, asiakkaita tai kumppaneita.

Pitkät asiakassuhteet ovat osoitus siitä, että kohtelu on ollut kohdallaan, kuten myös työn jälki. Isommissa firmoissa sama työ hoituu jo pitkälti automatisoituna digitaalisin laittein. Le-Met on kuitenkin pystynyt rakentamaan palettinsa niin, että tarkkana käsityönäkin hommat sujuvat kustannustehokkaasti eikä toimitusvarmuus koskaan petä. Joskus se toki tarkoittaa, että yrittäjä saapuu itse pajalle, kun muut jo lähtevät, mutta Leo ei valita. Yrittäjyys elämäntapana sopii hänelle mainiosti eikä ikäkään vielä paina, vaikka kokemuspankin yksikköinä käytetäänkin jo vuosikymmeniä.

Ikäänsä Leo ei suostu paljastamaan vaan ilmoittaa veijarimaiseen tyyliinsä lukevansa kirjoittajan näkemyksen sitten valmiista jutusta.

Metallisia tarinoita äärestä laitaan

Hauskinta pienen metallipajan pyörittämisessä on Leon mielestä työn yllätyksellisyys. Koskaan ei tiedä, mihin seuraava työ miehen vie. Mielenkiintoisia tarinoita ja sattumuksia riittäisi vaikka kirjaksi asti. Yksi kiintoisimmista eteen tulleista töistä on ollut Vantaan vankila, jota rakennettiin 2000-luvun alussa. Le-Met toimitti vankilan selleihin muun muassa sängynrungot.

– Kaikki piti tehdä jumalattoman paksusta metallilevystä ja pultata vahvasti lattiaan ja seiniin kiinni. Teimme ensin matalat sängyt, mutta vankipaikkojen täyttyessä rakensimme osan kerrossängyiksi. Eikä mennyt kauaakaan, kun vankilalta soitettiin, etteivät vangit pääsee kiipeämään yläpedeille, että voisitteko tehdä vielä tikapuutkin.

Työ oli hyvä esimerkki siitä, että Le-Metin kanssa asioidessa ei tarvitse aina etukäteen osata määritellä lopputulosta. Tilanteet saavat elää ja tarpeisiin vastataan sitä mukaa, kun niitä eteen tulee. Eikä Leo pelkää huomauttaa, jos asiakkaan suunnitelma näyttää ammattilaisen silmään ontuvalta. Hyvään palveluun kuuluu hänen mielestään suoruus. Pitää uskaltaa puhua asioista niiden oikeilla nimillä, jotta lopputulos on varmasti toimiva. Asiakkaat, joiden kanssa töitä on tehty jo pidempään, antavatkin mielellään myös luovan suunnitteluvastuun Leolle, sillä hän tietää materiaalista ja sen työstöstä, asiakkaasta ja käyttötarpeesta kaiken oleellisen.

Erikoistuminen pitää skarppina

Toisenlainen muisto pitkältä työuralta liittyy sekin sänkyihin ja johtaa erään yksityiskodin makuuhuoneeseen. Talon rouvalla oli mielessään vahva visio metallisista yöpöydistä, jotka hänen oli yksinkertaisesti saatava, mutta kaupoista niitä ei löytynyt. Malli oli työläs ja täynnä yksityiskohtia.

– Tarjouksen saatuaan rouva totesi, että kaikki näyttää oikein hyvältä, kunhan miehelle ei kerrota hintaa. Ilmeisesti hintakaan ei lopulta ollut mahdoton, sillä aika pian rouva tilasi myös yöpöytiin sopivan sängyn, kun vanha ei enää näyttänytkään hyvältä uusien pöytien rinnalla.

Yksittäiset erikoiset toimeksiannot pitävät tekijöiden intoa korkealla, mutta nykypäivän bisneksessä on myös valittava tietään erikoistumalla suunnitelmallisesti. Le-Met on löytänyt oman erikoistumisalueensa rosterista.

Le-Met on erikoistunut myös tiettyihin tuotteisiin, kuten koirankuljetushäkkeihin. Niitä vannoutunut koiramies suunnittelee ja toteuttaa erityisen suurella sydämellä.

Ai mutta se Leon ikä, josta kirjoittajan piti antaa näkemys. Saamanne pitää. Paljon nähneen ja kokeneen miehen sisällä on ikuinen pikkupoika, joka kasvoi aikuiseksi vastuunkannossa, mutta ei koskaan luopunut leikillisistä silmäniskuista ja hyväntahtoisista arjen metkuista.

Siinä yhtälössä iällä ei oikeastaan ole hirveästi merkitystä.


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s