Joukkorahoittaja on arjen enkelisijoittaja

Herttoniemen metroaseman yhteisötila/kesäkahvila. Kansainvälinen hiihtokoulu maahanmuuttajalapsien kotouttamiseksi. Kitkerät Neitsyet -kabareemusiikkiyhtyeen 20-vuotiskokoelmalevy.

Kolme täysin erilaista projektia, joita yhdistää yksi yhteinen tekijä.

Ne kaikki on toteutettu joukkorahoittajien tuella. Onnistuneiden joukkorahoituskampanjoiden joukkoon pyrkii nyt myös yhteisöllinen lastenkirjasarja Merkityskirjat – kahden pienyrittäjän suuri ja merkityksellinen unelma.

Joskus unelmat tarvitsevat ulkopuolista apua toteutuakseen. Joskus apuun tulevat bisnesenkelit.

”Bisnesenkeli on useimmiten yksityishenkilö, joka sijoittaa omaa rahaansa pääsääntöisesti alkaviin yrityksiin. Bisnesenkelit haluavat aidosti auttaa yritystä menestymään, mutta tekevät sijoituksensa myös hyötymismielessä”, näin määrittelee Wikipedia.

Enemmän kuin bisnesenkeli

Joukkorahoittaja ei perinteisessä mielessä ole bisnesenkeli, sillä hän harvoin hyötyy rahallisesti sijoituksestaan. Mutta enkeli hän on – totta vieköön! Meidän tapauksessamme oikea Merkitysenkeli, sillä ilman joukkorahoittajia ideamme yhteisöllisestä lastenkirjasarjasta, joka tukee merkittävästi suomalaista järjestötyötä, jäisi vain ideaksi.

tervetuloa_kehrakumpuun

Merkityskirjat kuvittaa mahtava graafikkokumppanini Anna Räikkönen.

Joukkorahoittaja haluaa osallistua – vaikka ihan pienelläkin summalla – projekteihin, joiden toteutumisen kokee tärkeäksi. Tukeminen on tärkeämpää kuin hyötyminen, toisin kuin sijoittamisessa. Vastike voi toki olla rahoittajalleen hyvinkin mieluisa, ja jos näin on, se on tietysti hienoa. Joukkorahoittaja rahoittaa, vaikkei hänellä välttämättä ole suuria summia sijoitettavaksi.

Kun valitsemansa vastikkeen on ostanut (verkkopankkitunnuksilla tai luottokortilla), lähettää Mesenaatti-palvelu kiitosviestin: Olet nyt mesenaatti. Sinun ansiostasi maahamme syntyy uutta kulttuuria ja taloutta.

Juuri tästä joukkorahoituksessa on kyse.

Miksi joukkorahoitus?

Kolme joukkorahoitusviikkoa on jo osoittanut todeksi sen, mistä Mesenaatti-palvelun ohjeissakin ”varoitellaan”. Kyseessä ei ole rahoitusautomaatti. Kampanjointi on täyttä työtä. Itsekseen potti ei verkossa kerry ainakaan määräänsä enempää.

On uskallettava pyytää hattu kourassa ihmisiltä: voisitko rahoittaa projektiamme? Se ei todellakaan ole kysymyksistä helpoimpia.

Merkityskirjat kuitenkin tarvitsee joukkorahoitusta, joten on uskallettava kysyä. Näin voimme luoda tämän uuden lastenkirjallisuuden ilmiön itsenäisesti ilman kustantamon hartioita.

taulukollaasikuva

Luovan vastikkeen lunastamalla voi ostaa vaikka lapselleen paikan kissatalon valokuvaseinältä.

Miksi kustantamo ei sitten ollut meille vaihtoehto? Siksi, että perinteisellä mallilla emme olisi ikinä pystyneet luomaan konseptia, jossa jokaisesta myydystä kirjasta peräti 7 euroa (eli 28 % myyntihinnasta) lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Esittelin kirjaideaani viime syksynä eräälle kustantajalle, joka piti siitä. Totuus on kuitenkin se, että perinteisessä kuviossa hyväntekeväisyysosuus olisi jäänyt noin 1,5-2 euroon/kirja. Ja se olisi tarkoittanut sitä, että me tekijät olisimme antaneet oman osuutemme kokonaan hyväntekeväisyyteen.

Nyt Merkityskirjojen malli on mietitty niin, että me tekijätkin saamme työstämme korvauksen, voimme ostaa kustannustoimittajan palvelut, perustaa verkkokaupan ja markkinoida uutta kirjasarjaa. Ja silti pystymme lahjoittamaan merkittävän siivun tärkeäksi kokemaamme järjestötyöhön. (Ensimmäisen Merkityskirjan kohdalla siis eläinsuojelutyöhön.)

Tilanne tällä hetkellä

Joukkorahoituskampanjamme on nyt puolessa välissä. Minimitavoitteesta on koossa jo yli puolet, joten hyvältä näyttää. Lämmin kiitos siis jokaiselle jo mukaan lähteneelle! Olette mahtavaa sakkia.

Mutta vielä tarvitsemme lisää joukkorahoittajia, jotta unelmasta voi tulla totta.

Onko unelmamme sinusta siipien arvoinen? Haluaisitko sinä ehkä olla yksi Merkitysenkeleistämme?

Kampanjaan on tänään lisätty vielä aikaisempaakin edullisempi edullisin vastike, jotta yhä useampi voisi halutessaan lähteä mukaan. Jo kuuden euron rahoitus tekee sinusta Merkitysenkelin: www.mesenaatti.me/merkityskirjat

nukkumapaikka

Löytökissa Hugo ystävineen asuu Kehräkummun kissatalossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s