Pienyrittäjä rikkoi lupauksensa joulun alla!

Niin siinä todellakin kävi. Lupasin alkukuusta Osta joululahjat Lahesta -Facebook-ryhmässä, että ostan vähintäänkin yrityksen joulumuistamiset paikallisilta yrittäjiltä. Ryhmän ideologiahan oli nimittäin kerrassaan mainio.

En ostanut. Syitä sanojen syömiseen oli kaksi.

Ensinnäkin, koska kyseessä on yritykseni ensimmäisen tilikauden päätös (lokakuu 2015-joulukuu 2016), halusin ehdottomasti teettää personoidun joulukortin ja välittää astetta henkilökohtaisemman kiitoksen asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni. Heihin perustuu toki yrityksen menestys muinakin vuosina, mutta ensimmäisenä toimintavuonna kiitollisuus on huipussaan. Vain ja ainoastaan heidän ansiostaan yritykseni on päässyt näin hienoon alkuun.

Toteuttamo VERBAALI ei ole enää suunnitelma paperilla siitä, mitä haluaisin tehdä, vaan täyttä totta. Päätin siis tehdä kiitoskortit.

joulukortti16

Toiseksi, tämä maailmanmeno on ollut tänä vuonna sellaista, että uskon vahvasti, ettei kukaan pane pahakseen, jos saa lahjaksi aineetonta hyvää. Päätin, että korttien teettämisen lisäksi laitan pienen lahjoituksen Unicefille Syyrian kriisin tueksi.

Niinpä menin Unicefin sivuille ensimmäistä kertaa elämässäni Yritykset-valikon kautta. Eteeni avautui näkymä:

unicef_lahjoitus

Hetken aikaa oli nolo olo. Ikään kuin 500 euroa olisi toivottava lahjoitusminimi yritysten suuntaan.

Koska ensimmäisen vuoden verosuunnittelu jätti aika paljon kehittämisen varaa, olen loppuvuodesta maksanut itseni kipeäksi roimasti korotettuja ennakkoveroja. Tutkin yritykseni pankkitiliä ja laskeskelin lähiviikkojen tuloja ja menoja. Näin joulun alla pystyisin lahjoittamaan sata euroa joutumatta itse vuodenvaihteessa pulaan.

Kehtaisiko sitä niin pientä summaa edes yrityksenä lahjoittaa? Päätin kehdata ja valitsin kohdan Muu summa. Olenhan yhden naisen aloitteleva putiikki, en vakavarainen pörssiyhtiö, jolla muutamat sataset eivät käytännössä tunnu missään, vaan kyse on puhtaasti tahdon asiasta.

Lahjoituksen jälkeen sain sähköpostiini viestin:

”Kiitos elintärkeästä avustasi Syyrian lapsille. Lahjoituksellasi saamme esimerkiksi turvattua puhtaan juomaveden 200 lapselle kokonaiseksi vuodeksi tai hankittua yli 520 maapähkinätahnapussia hengenvaarallisen aliravitsemuksen hoitoon, joten tuellasi todella pelastetaan lasten henkiä.”

Tarinan opetus: kaikenkokoiset lahjoitukset sekä yksityishenkilöiltä että yrityksiltä tulevat tarpeeseen. Suuret virrat kertyvät niistä kuuluisista pienistä puroista. Jokainen auttakoon kykynsä mukaan.

Lämmintä ja rauhaisaa joulua Vapaa verbaalikko -blogin lukijoille!

Vuodelle 2017 Toteuttamo Verbaalilla onkin sellaiset suunnitelmat, etten meinaa malttaa odottaa, että pääsen niistä kertomaan.

banneri1

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s