Kun Rezulton ensimmäinen palkattu työntekijä Johanna Nyman aloitti tammikuussa 2016 työharjoittelijana tässä lahtelaisessa taloushallinnon yrityksessä, hän hämmästyi.
Toimitila ei vastannut lainkaan hänen mielikuviaan tilitoimistosta. Kauniisti sisustettu ja värikäs toimisto muistutti enemmän sisustussuunnittelijan työhuonetta kuin perinteistä harmailla arkistomapeilla kalustettua tilitoimistoa.
Yrittäjä Kaija-Leena Tervala on hämmästyksestä mielissään. Hän nimittäin hämmästyttää mielellään myös asiakkaitaan ja nimenomaan yllättämällä heidätkin positiivisesti. Kaija-Leena haluaa olla asiakkaalle muutakin kuin kirjanpitäjä ja numeroiden mekaaninen tulkki. Asiakaspalautteiden perusteella halu on onnistuneesti konkretisoitunut palveluiksi, joille on kysyntää.
– Ehkä taustani työelämästä ovat vaikuttaneet siihen, että olen vähän toisenlainen kirjanpitäjä. Olen työskennellyt yrityksissä talouspäällikkönä ja istunut johtoryhmien jäsenenä. Näin on lähes luonnostaan kehittynyt ymmärrystä siihen, mikä kaikki vaikuttaa mihinkin.
Iloinen höpöttelijä ja kovan luokan bisnesoivaltaja
Kun on tottunut olemaan toimitusjohtajan oikea käsi, näkee kokonaisuutta todellakin hieman eri tavalla. Kokonaisuuden hahmottaminen ja henkilökohtainen palo yritysten strategioiden kehittämiseen avaavat myös talouden tunnuslukuja uuteen valoon.
– Olen persoonana niin ulospäinsuuntautunut, että ammattini herättää usein kummastusta. En kuulemma ole yhtään kirjanpitäjän oloinen. Mutta en haluakaan hautautua lukujen kanssa konttorille, vaan haluan kehittää vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, Kaija-Leena nauraa hersyvästi.
Yrittäjyys on kiehtonut Kaija-Leenaa ajatuksen tasolla aina, mutta perinteinen tilitoimisto ei tuntunut omalta jutulta. Oman 40-vuotissyntymäpäivän alla ajatus omasta tavasta tehdä asioita kirkastui lähes valaistuksen omaisesti.
– Sain idean osuuskunnasta, jonka kautta asiakas saisi saman katon alta useita tarvitsemiaan palveluita. Rezulto on konsultoiva ja asiakkaan kanssa ajatteleva taloushallinnon ammattilainen. Lisäarvoa bisnekseensä asiakas saa myös osuuskunta Formikon muilta tekijöiltä, Kaija-Leena kuvailee valaistustaan.
Tällä toimintaperiaatteella asiakkaita on nyt palveltu loppuvuodesta 2013 lähtien. Tämän tarinan kirjoitushetkellä vuonna 2017 Kaija-Leenan Rezulto elää kovaa kasvun vaihetta. Viimeiset puolitoista vuotta töitä on selvästi ollut yhdelle ihmiselle liikaa, mutta kynnys työvoiman palkkaamiseen on ollut kustannussyistä korkea. Harmillisen tuttu päänvaiva monelle pienyrittäjälle.
Joulu melkein joka päivä
Nyt kynnys on ylitetty ja Kaija-Leenan lisäksi Rezulton asiakkaita palvelee kirjanpidollisissa asioissa myös Kaija-Leenan räiskyvää luonnetta rauhallisuudellaan tasapainottava Johanna. Kaija-Leena itse haluaa entistä enemmän keskittyä siihen, missä tuntee olevansa parhaimmillaan. Sitä varten Business advisor -tutkintokin on jo loppusuoralla.
Kaija-Leenalle on sydämen asia, että Rezulton palveluvalikoimista löytyy ratkaisuja myös pienemmille yrityksille. Kokonaisvaltaiset taloushallinnon konsultointipalvelut kun mielletään usein vain isojen yhtiöiden mahdollisuuksiksi.
– Pienyrittäjä jää isoissa tilitoimistoissa helposti liian vähälle huomiolle, isojen jalkoihin. Itsekin pienyrittäjänä minä otan pienyrittäjän tarpeet aina vakavasti. Kun hän menestyy, menestyy myös minun yritykseni.
Tästä ajattelutavasta kumpuaa paitsi työn suola, myös työn huono puoli. Joskus Kaija-Leena huomaa ottavansa asiakkaidensa huolet ja harmit vähän liiankin raskaasti. Halu auttaa ja tukea pieniä yrityksiä kasvuntielle on niin kova.
Asiakkaiden asiat pyörivät usein päässä myös vapaa-ajalla, joka on viime vuosina ollut harvinaista herkkua. Siksi Kaija-Leena kuvailee Johannan tuloa taloon jokapäiväiseksi jouluksi. Yksin vain harva pärjää ja on mahtavaa, että mukana Rezulton tarinassa on nyt yrityksen toimintatavat työharjoittelun myötä tunteva luottotyyppi.
– Ja kun asiakas toteaa, ettei hän pärjäisi ilman minua, se herkistää ja vetää mielen nöyräksi. Näin mahtavaan tilanteeseen päästään yleensä silloin, kun yhteistyössä on päästy asiakkaan iholle. Pelkistä kirjanpitotiedoista on ammattilaisenkin vaikea ammentaa liiketoimintaa kehittäviä oivalluksia.