Jos vuodelle 2022 pitää valita vain yksi kuvaava adjektiivi, on valintani ODOTTAMATON. Tämä on Toteuttamo Verbaalin avoin joulukirje.
Sana odottamaton sopii niin isoon mittakaavaan kuin oman yritykseni mikromittakaavaan.
Kukapa olisi vuosi sitten voinut/halunnut uskoa, että tänä vuonna Euroopassa käydään julmaa sotaa, jonka vaikutukset heijastuvat kaikkialle. Itse ajattelin helmikuussa harhaisesti, että tuskin tämä kovin kauaa kestää, koska muu maailma laittaa varmasti yhden umpihullun nopeasti ojennukseen.
Vaan odottamaton on ollut itänaapurimme musta mieli ja epäinhimillisyyden määrä.
Odottamatonta on ollut myös se, että koti-Suomessa monelle joulun 2022 suurin luksusjuttu lienee sähkösaunan lämmitys. Näin myös meidän perheessämme. Vuosi sitten saunan lämmitys oli vain pieni napsautus, joka tarjosi nautinnollisen pikarentoutuksen arkisen liikuntahetken päätteeksi.
Tänä vuonna ostin joulusaunaa varten kuivatetun vihdankin, sillä saunominen on tällä hetkellä harvinaista herkkua ja jouluna siitä tehdään koko perheen elämys!
Firman joulumuistamiset Ukrainan lapsille
2020-luku siis jatkaa tyylilleen uskollisena tarjoten lähinnä pelkkiä vaikeuksia voitettavaksi. Siinä on monelle yritykselle ja perheelle monimuotoista haastetta. Toiset pystyvät ottamaan nuo haasteet vastaan paremmin kuin toiset.
Tänäkin vuonna kollektiivinen tuki ja yhteistyön voima on ollut arvossaan. On ollut ihanaa huomata, että moni suomalainen on auttanut mahdollisuuksiensa mukaan sodasta kärsivää Ukrainaa.
Viime vuonna halusin pandemian synkistämässä maailmantilanteessa kohdentaa Toteuttamo Verbaalin joulumuistamisbudjetin Unicefin kautta kehitysmaiden koronarokotteisiin. Tänä jouluna sydämeni oli keltasininen ja ilokseni tarjoutui erittäin lahtelainen tapa olla mukana auttamassa.
Sinfonia Lahti järjesti 1. joulukuuta tukikonsertin, jolla kerättiin varoja Ukrainan lapsille ja koulujen jälleenrakennustyöhön. Olisin ehdottomasti halunnut istua tuolloin Sibeliustalon penkissä musiikista nauttimasta, mutta istuin muutaman kilometrin päässä Fellmanniassa asiakkaani seminaarissa.
Onneksi keräykseen saattoi osallistua myös pelkällä lahjoituksella ja niin päätinkin tehdä. Pottiin kertyi Lahdessa yksityishenkilöiden ja yritysten konserttilipputuotoista ja lahjoituksista noin 40 000 euroa.
Voit lukea lisää keräyksestä Lahden kaupungin tiedotteesta.
Lisäksi lahjoitin joulusuklaita lahtelaisten vapaaehtoisten organisoimaan joulukassitempaukseen, jonka avulla Lahdessa asuville ukrainalaisperheille saatiin hieman joulumieltä ahdistuksen keskelle.
Toteuttamo Verbaalin työvuoden yllätyspalat 2022
Entäpä ne mikromittakaavan odottamattomuudet?
Nopeat käänteet ja yllättäen eteen tulevat tilanteet kuuluvat toki jo lähtökohtaisesti yrittäjyyden luonteeseen viestinnän ja markkinoinnin alalla.
Mutta tämä vuosi on tarjoillut niitä toistaiseksi eniten seitsemän vuoden mittaisen yrittäjyyteni aikana – ellei huomioida maaliskuuta 2020, joka tarjosi sen kaikkein suurimman odottamattomuuden, jota ei minunkaan yritykseni SWOT-analyysistä löytynyt.
Erona koronan tuomaan odottamattomuuteen on se, että tämän vuoden odottamattomuudet ovat olleet voittopuolisesti positiivisia.
Tässä muutamia poimintoja:
1. En olisi vuosi sitten osannut odottaa, että vuonna 2022 pääsen tutustumaan rakkaan kotikotikaupunkini* Tampereen upeaan kiekkoareenaan ensimmäistä kertaa ”behind-the-scenes”-puolelta.
*Lahti on nykyisin kotikaupunkini, mutta Tampere on ikuisesti kotikotikaupunki.
En jonottanutkaan Nokia-areenalle Ilves-Pelicans-otteluun yleisön ovista (tämä oli tarkoituksena tehdä alkuvuodesta, mutta silloin pelattiinkin taas tyhjille katsomoille), vaan sujahdin salaiseen maailmaan oman suosikkijoukkueeni privaattiovista yhdessä visualistikumppanini Petrin kanssa.
Vierailustamme Ilveksen upealla kuntosalilla voit lukea asiakkaani Fysiolinen artikkelista ja fiilistellä treenimeininkiä myös oheiselta videolta.
2. En olisi vuosi sitten osannut odottaa, että vuonna 2022 teen rap-tähtien kanssa podcast-sarjaa ja matkustan heidän kanssaan Kannukselle asti katsomaan, kuinka härkäpapuhummuksesta valmistuu supermaukkaita FalaPaloja.
FalaBros – ismejä ja ilmiöitä -podcast-sarjaa voit kuunnella Spotifysta vaikka joulunpyhinä. Jaksoupotukset löydät myös FalaBrosin verkkosivuilta (joiden tekstisisällöt ja blogit ovat myös minun kynästäni).
3. En olisi vuosi sitten osannut odottaa, että vuonna 2022 debytoin radiotoimittajana. Kirjoittavana toimittajana eteen on tullut kaikenlaista pitkän uran aikana, mutta radiomaailma on ollut itselleni kaukaisempi. Radion tekeminen on aina kiinnostanut, mutta en ole itse ollut asian suhteen aktiivinen.
Joten voitte ehkä arvata, kuinka odottamatonta oli, kun Radio Voiman päätoimittaja eräänä päivänä soitti ja kysyi, olisinko kiinnostunut tekemään heidän kanssaan erään kaupallisen yhteistyön ohjelmasarjan!
Ehkä myös arvaatte, mitä hyvin nopeasti vastasin. (Vaikka vastaaminen ihanasti pelotti: osaanko, pystynkö, uskallanko heittäytyä ihan uuteen?)
Radio Voiman Me työnantajana -sarjan jaksoja voi edelleen kuunnella podcasteina.
Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu
En olisi vuosi sitten osannut odottaa sitäkään, että vuonna 2022 löydän uuden asiakkaan sosiaalisesta mediasta. Seuraan somessa monia sellaisia kanavia, joilla säännöllisesti joku etsii yritykselleen avuksi markkinoinnin ja viestinnän tekijöitä.
En yleensä näihin tuntemattomien ihmisten avauksiin reagoi, koska julkinen haku tuottaa aina valtavan määrän reagointeja. Jokainen vakuuttaa olevansa tehtävään paras mahdollinen ja tekee sen somemaailmassa hyvin nopeasti. Jos haluaa kisaan mukaan, on oltava jäätävän nopea.
Minä en yleensä ole ehtinyt edes kissaa sanoa, kun muut ovat jo laatineet vakuuttavat presentaatiot.
Nyt oli kai kaikki tähdet kohdillaan ja satuin huomaamaan LinkedInissä kiinnostavan postauksen, joka tuntui suorastaan huutavan, että asiakkaan tiimistä puuttui juuri se osaaminen, joka on omaa vahvuus- ja intohimotonttia.
Olin kerrankin ensimmäisten joukossa reagoimassa. Pääsin keskusteluihin, esittämään oman näkemykseni ja muutaman sähköpostin, puhelun ja Teams-tapaamisen jälkeen pääsimme jo yhdessä asiakkaan kanssa käärimään hihoja Kick-off-päivässä.
Loppuvuodesta alkanut innostava yhteistyö jatkuu ensi vuoden puolella. Ja toivottavasti myös moni muu mukava asiakkuus, vaikka talousnäkymä hieman synkänpuoleinen onkin.
Mitä näistä ihan vain muutamista mainituista odottamattomuuksista voikaan vetää yhteen?
Ehkä ainakin sen, että tulevaisuus tuntuu yhä useammin olevan suuri tuntematon. Niin hyvässä kuin pahassa.
Toivokaamme, että vuonna 2023 voittopuolisesti hyvässä. Tämä olkoon avoin vetoomus 2020-luvulle: Näytä meille, että sinussa on myös se pehmeä puoli – en suostu uskomaan, että olisit todella näin kylmä ja kova!
Suurenmoinen kiitos kuluneesta vuodesta Toteuttamo Verbaalin asiakkaille ja korvaamattomille kumppaneille.
Rauhaisaa jouluhuilia kaikille!
