Pyöreät vuodet saattavat innoittaa yrityksen tai yhteisön tarinalliseen välitilinpäätökseen: muistellaan elämänkaaren eri vaiheita, huippuhetkiä ja väistämättömiä koettelemuksia. Mutta mikä näille muisteloille olisi nykypäivänä oikea formaatti?
Historiikkiprojektit ovat kestoltaan pitkiä, suuritöisiä ja ne vaativat kunnon budjettia. Siksi Verbaalitohtorikin mainitsee sarjansa kolmannessa osassa juhlalehden hieman kevyempänä toteutusvaihtoehtona.
Jos et ole vielä nähnyt jaksoa, voit katsoa sen nyt:
Olen kirjoittanut yrittäjävuosieni aikana tilauksesta yhden pehmeäkantiseksi kirjaksi painetun historiikin (josta yhdistyksen paikallismedia Mäntsälän Uutiset kirjoitti tuoreeltaan).
Säännöllisen epäsäännöllisesti minulle tulee kuitenkin kyselyjä historiikkeihin liittyen, vaikka en ennen tätä kirjoitusta ole edes kertonut sellaisia tekeväni muutamaa somepostausta lukuun ottamatta.
Kiinnostusta historiikkeja kohtaan siis selvästi löytyy, joten olen kirjoittanut niistä kokonaan oman artikkelinsa.
Tässä kirjoituksessa jatkan Verbaalitohtorin aloittamaa vertailua painetun historiikin ja juhlalehden välillä.

Historiikin ja juhlalehden merkittävimmät erot
HISTORIIKKI
• Pyrkii tarkastelemaan tasapuolisesti koko yrityksen elinkaarta ja sen kaikkia vaiheita, tavalla tai toisella. Olisi erikoista jättää jokin ajanjakso täysin käsittelemättä.
• Projektina suuritöisempi ja painotyönä vaativampi, joten sen myötä myös isommat kustannukset.
• Julkaisuna arvokkaampi, joten lahjoitetaan yleensä painettuna vain tarkkaan valituille henkilöille. Verkkoversiolla voidaan toki laajentaa kohderyhmää kustannustehokkaasti.
• On ideologisesti ”ikuinen” – etenkin, jos historiikki on laadukkaasti painettu luksustuote, joka halutaan säilyttää. Historiikkia voi hyvin lukea vielä monta vuotta sen ilmestymisen jälkeen.
JUHLALEHTI
• Sisältöön voidaan vapaammin poimia vain tiettyjä teemoja ja vaiheita tarkemmin kerrottavaksi historian varrelta. Koska koko tarinaa ei voi kertoa seikkaperäisesti lehdessä, on perusteltua tehdä valintoja. Yrityksen elinkaaren kannalta tärkeimmät vuodet ja tapahtumat voidaan esitellä tiiviisti esimerkiksi aikajanalla.
• Laadukkaiden valokuvien merkitys korostuu, joten niihin kannattaa panostaa.
• Yksittäisen kappaleen painokulu on maltillisempi, joten lehteä voidaan käyttää reippaammin myös markkinoinnin välineenä isommalle kohderyhmälle. Mukana voi hyvin olla myös omia mainoksia.
• On selkeästi juhlavuoden täsmäjulkaisu. Vanhenee historiikkia nopeammin. Toisaalta juuri siksi mukana voi hyvin olla myös enemmän ”tätä päivää”.
Yhteistä historiikille ja juhlalehdelle (viestinnällisestä kulmasta)
- Juhlajulkaisu toimii erinomaisena viestinnällisenä kivijalkana juhlavuoden vietolle. Sen sisällöistä saadaan monta nostoa pitkin vuotta monikanavaisesti hyödynnettäväksi. Ja niin kannattaa ehdottomasti tehdäkin. Yksi somepostaus tehdystä juhlajulkaisusta on aivan liian vähän.
- Juhlajulkaisu antaa mahdollisuuden kertoa inhimillisiä tarinoita sekä menneestä että nykypäivästä. Yrityksen kehityskaari alkuhetkistä nykyisyyteen on yleensä aina valtavan mielenkiintoinen omintakeisine vaiheineen. Samoin tarinaan kuuluvat ihmiset, jotka ovat yrityksen tärkein voimavara. Yrityksen oma tarina on aina se, joka erottaa teidät kilpailijoista. Sitä ei voi kukaan muu kertoa.
- Koska kyseessä on joka tapauksessa iso projekti, kannattaa siitä ottaa kaikki ilo ja hyöty irti. Osaava viestintäkumppani auttaa miettimään, miten se tehdään.
Historiikin ja juhlalehden eroavaisuudet (viestinnällisestä kulmasta)
- Mielenkiintoisesti toimitettu historiikki saattaa ylittää paikallismedioiden tai alan erikoismedioiden uutiskynnyksen, kun tiedottaminen suunnitellaan huolella (kuten Hyvinkään-Riihimäen-Mäntsälän Kiinteistöyhdistyksen kohdalla kävi). Juhlalehdellä ei tulla saamaan mediaosumia. Siitä ei kannata laatia lehdistötiedotetta.
- Historiikki on saajalleen arvokas lahja, joka voidaan myös antaa arvokkaasti, esimerkiksi yrityksen juhlissa tai kauniissa paketissa postitettuna. Näin historiikin saaja kokee varmasti olevansa yritykselle tärkeä. Juhlalehti on arkisempi viestinnän väline, mutta toisaalta sille on helpompi keksiä runsaammin käyttötarkoituksia.
Joko sait valittua?
Olipa valittu toteutustapa kumpi tahansa, on lähestyvä juhlavuosi kiitollinen vaihe dokumentoida historialliset faktat ja tärkeät yksityiskohdat avainhenkilöiden kertomina – tai muutoin tiedon äärelle etsiytyen. Ammattitoimittaja osaa kaivaa tarvittavat tiedot (joskus melkoisista kivenkoloista) ja muotoilee ne kiinnostavaksi lukukokemukseksi.
Vuosikymmenten mittainen historia vahvistaa luottamusta, joten siitä kannattaa ehdottomasti viestiä. Yritys ei ole markkinoille ilmaantunut hetkellinen tähdenlento.
Sitä paitsi mahdollisuus tasavuosien juhlistamiseen tulee vain kerran kymmenessä vuodessa. Jo siksikin tilaisuuteen kannattaa tarttua!
Jos tarvitset apua juhlavuoden julkaisun suunnittelussa ja/tai ammattimaisessa toteutuksessa, ja aikaa on H-hetkeen riittävästi, ota toki yhteyttä: terhi.kangas(a)verbaali.fi