Helmikuu. Jumppatunneilla mahtuu taas treenaamaan sohimatta vieruskaveria jumppakepillä silmään, ja ostoskärryihin sujahtelee tuttuun tapaan viikonloppuoluita ja sipsipusseja. Kannattiko reilu kuukausi sitten uhota intoa puhkuen, että nyt ne elämäntavat muuttuvat lopullisesti?

Kyynikot vastaavat empimättä, että ei kannattanut. He ovat salaa vilkuillen taivastelleet kuntosalin pukukopissa Uuden Alun Treenaajan kehonkoostumusta ja loitsunneet mielissään, että ei tule onnistumaan.

Tuo tantta on niitä, jotka treenaavat tasan kaksi viikkoa vuodessa. Toisen tammikuussa ja toisen elokuussa. Olisi nyt pysynyt poissa jaloista tämänkin viikon.

Jokainen elämäntapamuutosta yrittänyt tietää, miten vaikeaa se on. Suurimmalla osalla uuden vuoden lupaukset vesittyvätkin joka ikinen vuosi. Siksi kyynikot ovatkin sitä mieltä, että paras lupaus on se, ettei lupaa yhtään mitään.

Itse olen totaalisen toista mieltä. Minulle vuodenvaihde merkitsee joka vuosi puhdistavaa kokemusta siitä, että edellisvuoden kuonat ja kaunat ovat taakse jäänyttä elämää ja on lupa viritellä into piukassa kaikkea uutta. Vaikka työpöytä olisi yhtä sotkuinen tammikuun ensimmäisenä kuin joulukuun viimeisenä, näen silti puhtaan pöydän. On kaunis ajatus, että koko vuosi on vielä edessä täysin turmeltumattomana.

Ideaali tietysti olisi, ettei uudenvuodenlupauksia tarvitsisi koskaan tehdä. Että jonain vuonna sitä oppisi ihan oikeasti elämään niin, ettei mitään korjattavaa jäisi seuraavaan vuoteen. Mutta koska elämä on inhimillinen ilmiökenttä, on mielestäni oikeus ja kohtuus, että annamme itsellemme uuden tilaisuuden tarvittaessa ihan joka tammikuu. Sillä jos ihminen ei usko itseensä edes kerran vuodessa uudenvuoden voimauttamana, niin koska sitten?

Minusta on täysin ok uhota hieman yltiöpäisestikin itselleen parempaa elämää henkilökohtaisen ryhtiliikkeen myötä. Jos murto-osakin tuosta uhosta toteutuu, on kaikki kotiinpäin. Jos lopettaisimme itsellemme lupaamisen, saattaisimme sen pienenkin skarppauksen sijaan vajota entistä syvemmälle tyytymättömyyden tilaan.

Onnistuneiden elämäntapamuutosten alkuja tapahtuu toki ympäri vuoden. Onnistua – ja epäonnistua – voi mihin vuodenaikaan tahansa. Vuodenvaihde itsessään ei tietenkään lisää onnistumisen mahdollisuuksia, mutta jos hieman maaginen uuden alun lumo vähääkään kiehtoo, kannattaa tilaisuuteen tarttua joka vuosi rehvakkaasti.

Jos nyt tuntuu, että seuraavaan uuteen alkuun, eli vuoteen 2017, on aivan liian pitkä aika, niin aina voi lainata amerikkalaisista tv-sarjoista tuttua ajatusta vihkivalojen uusimisesta. Seremonian tarkoituksena on ymmärtääkseni osoittaa, että vaikka kaikki ei todellakaan ole mennyt suunnitelmien mukaan, ollaan yhä sitoutuneita ja halutaan jatkaa niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Henkilökohtaisen uudenvuodenvalansa voi uudistaa juuri niin epäamerikkalaisen vähäeleisesti kuin tahtoo ja juuri silloin kuin se itselle sopii.

Esimerkiksi vaikka tänään.

Julkaistu Kunto & terveys -lehdessä 1/2016