Jälleen me tapaamme.

Se on väistämätöntä ja tunnustan, että se pelottaa minua tälläkin kertaa. Aiemmissa kohtaamisissamme sinä olet vienyt minua kuusinolla. Tehnyt minusta pilkkaa ja käyttäytynyt pröystäillen aivan kuin sinä olisit tilanteen herra.

Sinä viet ja minä vikisen. Sillä kaavalla olemme tähän asti toimineet vuodesta toiseen.

Ilman sen suurempia sodanjulistuksia – ja itse asiassa jopa ystävällisenä kädenojennuksena – ilmoitan sinulle, että se peli ei enää vetele. Tällä kertaa minä en aio vikistä puolustuskyvyttömänä.

Sinä olet saanut minut käyttäytymään tavalla, jota en tunnista omakseni. Yhtäkkiä hämmästykseksi itsellenikin ylenkatson eteiseen parkkiin jämähtäneitä lenkkitossuja, joiden kanssa olen viettänyt lukuisia unohtumattomia hetkiä.

Haluatteko muka tekin minusta jotain? Ehei, ei onnistu. Minulla on tänä iltana intohimotreffit sohvan ja herkkukätköni kanssa!

Sinä olet saanut uskoteltua minulle, että oloa helpottaa, kun syö mahdollisimman paljon. Mitä makeampaa ja rasvaisempaa, sen parempi. Minun on vaikea ymmärtää, että olen todella langennut tuohon samaan ansaan kerta toisensa jälkeen, vaikka tiedänhän minä.

Mutta aina kun sinä olet läsnä, minä taannun primitiiviseen toimintamalliin, jota hallitsee ajatus siitä, että seuraavaan satokauteen on aikaa. Nyt on siis varastoitava.

Elämässäni on ollut ajanjakso, jota en niin kovin mielelläni muistele. Silloin sielua puristava pimeys alkoi jo keväällä ja kesti läpi koko kesän. Selvisin siitäkin, joten miksi en muka sinusta selviäisi. Olet kuitenkin näillä leveysasteilla vanha tuttu ilman yllätysmuuttujia. Sinulla on nimi, jonka ääneen lausuminen on tähän asti ollut minulle kirosana.

Kaamos.

Tulet, kunnes taas menet. Ei mitään sen ihmeellisempää. Ja pimeyden jälkeen valo on taas kirkkaampi. Miten fantastista olisikaan ottaa tuo valo vastaan ilman välitöntä tarvetta ryhdistäytyä pitkän rokulijakson jälkeen. Ajatus on niin kutkuttava, että naulaankin sen tältä istumalta huoneentauluksi mieleni sopukoihin.

Kuljettaisiinko siis ensimmäistä kertaa seuraavat kuukaudet aiempaa sopuisammin käsi kädessä?

Lupaan yrittää olla syyllistämättä sinua asioista, jotka eivät tarkemmin tarkasteltuna ole sinun vikaasi. Sinulta vastaavasti toivoisin, että näyttäisit minulle myös lempeämpiä puoliasi. Koska karhumainen talviunille vetäytyminen ei ole mahdollista, voisiko puolivartalohorros kuitenkin olla tänä vuonna astetta kevyempi?

Jospa olisitkin vain hieman normaalia levollisempi ajanjakso, jolloin saan luvan kanssa kääntyä sisäänpäin pimeyttä kuuntelemaan ja löytämään sekä itsestäni että sinusta uusia puolia.

Julkaistu Kunto & terveys -lehden numerossa 5/16