Näin Verbaalitohtorin videosarja syntyi – katsaus videoprojektin vaiheisiin

Viisiosaisen somevideosarjan tuotanto oli asiakastöiden ohessa iso rutistus Toteuttamo Verbaalille. Tässä blogikirjoituksessa kerron pääpiirteittäin sarjan syntyprosessista. Projektia kuvannee osuvasti vanha sanonta: hiljaa hyvä tulee.

Jonkinasteinen ideointi alitajunnassa käynnistyi sillä hetkellä, kun sain tietää, että yritykseni Toteuttamo Verbaali on saanut Lahden kaupungin myöntämän yrityspalvelusetelin.

Tämä tapahtui viime vuoden toukokuussa. Viimeinen jakso tuutattiin ulos viime viikolla, joten videosarjaa voisi nimittää lähes vuoden työksi.

Vaan ei sentään. Sillä passiivisia vaiheita oli huomattavasti enemmän kun aktiivisia. Kiireettömiä omia juttuja yrittäjä tekee aina asiakastöiden ja muun elämän ehdoilla. Jos vastaava kokonaisuus olisi ollut asiakkaan tilaama projekti, olisi se valmistunut huomattavasti nopeammin.

Tässä hieman projektin aikataulukuvausta eri vaiheineen.

Toukokuu 2022 – firmalle vihdoin oma video!

Jo yrityspalveluseteliä hakiessani tiesin, että jos onni on myötäinen, haluan tehdä yritykselleni videotuotannon. Koska liikkuva kuva kertoo asioista ihan eri tavalla kuin vaikkapa blogikirjoitukset, oli jo pitkään toiveenani ollut, että pääsisin vielä joskus myös näyttämään Toteuttamo Verbaalin syvintä olemusta.

Myös videon toteuttaja oli valmiina mielessä. Palveluntarjoajalistalta valitsisin Petri Koivisto Designin.

Petrin kanssa olemme tehneet yhdessä töitä jo lähes parikymmentä vuotta. Ensin mainostoimiston copywriter-AD-parina ja sittemmin yrittäjäkumppaneina. Olemme Petrin kanssa myös opiskelukavereita Kymenlaakson AMK:n yhteisöviestinnän linjalta, joten tunnemme toisemme aika läpikotaisin.

Olemme tehneet asiakkaille useita videoprojekteja yhdessä. Petrin (joka on myös palkittu luontokuvaaja) visuaalisuuden taju on omaa luokkaansa. Ja koska hän on myös musiikkimiehiä, on Petrin editoimissa videoissa aina myös leikkauksen rytmi ja musiikkimaailma kohdillaan.

Toukokuussa ilmoitin Lahden kaupungille valinnastani, jotta Petri tietäisi varata projektille aikaa omasta kalenteristaan.

Kesäkuu 2022 – ensimmäinen palaveri

Kesälomakauden kolkutellessa minulla on hyvin harvoin mahdollisuuksia panostaa yrityksen omiin juttuihin. Maailma pitää yrittää joka vuosi saada valmiiksi ennen juhannusta. Siinä koskaan onnistumatta.

Tässä kohtaa istahdimme kuitenkin nopeasti jonkinlaiseen käynnistyspalaveriin Petrin kanssa. Totesimme, että projekti on viisainta aikatauluttaa suosilla syksyyn.

Kerroin Petrille alustavista ajatuksistani eli siitä, millaisia tavoitteita videotuotannolle olisi. Jätimme asian hautumaan — mikä luovassa työssä on usein hyödyllinen vaihe, jos sellaiseen suinkin on aikaa.

Syyskuu 2022 – luova idea kirkastuu viimein!

Pitkin kesää olin varastanut pennejä ajatuksistani videosarjan toteutukselle.

Hetkittäin oli alkanut jo tuskastuttaa. Idealinko tuntui olevan pahasti ruosteessa. Kunnes eräänä päivänä Verbaalitohtorin idea kirkastui. Näin haluan tämän tehdä!

Voit lukea valaistuksestani tarkemmin ihan ensimmäisestä videosarjaa koskevasta blogautuksesta:

Kirjoitin sarjalle alustavan synopsiksen. Pidimme Petrin kanssa palaverin, jossa suunnittelimme jo tarkemmin käytännön toteutusta.

Tämän jälkeen lähdin tekemään tarkempia jaksokohtaisia käsikirjoituksia.

Lokakuu 2022 – vanhasta pankkiholvista tohtorin vastaanotto

Sovimme lokakuulle kuvauspäivän, jonka aikana tavoitteena oli saada kuvattua kaikki tohtorin vastaanottopöydän takana tapahtuva.

Vastaanotto pystytettiin coworking-tila Dooroomin Holvi-neukkariin. Neukkari on muuten saanut nimensä siitä, että tilassa on muinoin ollut pankkiholvi. Holvin panssariovi on edelleen somisteena.

Rekvisiittojen haaliminen oli oma pieni projektinsa. Lääkäritakin sain lainaan Vääksyn Lääkärikeskuksesta ja kasan painettuja historiikkeja Kirjapaino Markprintiltä. Kiitos molemmille huippukumppaneilleni!

Leikkisetti lääkärin välineitä lainattiin Petrin tyttäreltä ja irtokirjaimet, joita nelosjaksossa tohtoroin, tilasin netistä.


Studion pystytys tehtiin jo edellisenä iltapäivänä valmiiksi, jotta pääsimme heti aamusta kuvaamaan.

Yksi kuvauspäivä riitti juuri ja juuri. Saimme purkkiin myös avausjaksossa kuvituskuvina käytetyt yleiskuvat Dooroomista sekä kolmosjakson lehdenlukukohtauksen. Kuvauspäivän jälkeen olin täysin tööt. Koska en ole ammattiesiintyjä, oli päivässä ollut valtavasti latausta.

Lataus purkautui illalla kovana päänsärkynä. Seuraavana päivänä olo oli krapulainen.

Marraskuu 2022 – kuvauskeikka Mastolaan

Pelkkä puhuvan pään katseleminen videolla alkaa nopeasti puuduttaa. Siksi lyhyissäkin tv-uutispätkissä käytetään haastatteluita rytmittämässä toiminnallisempaa kuvituskuvaa. Ammattikielellä tämä kuvituskuva on nimeltään B-roll.

Jokaiseen videoon piti siis ideoida jakson teemaa tukevaa kuvituskuvaa. Podcast-jakso oli haastavin. Kun käsittelyssä on äänituotanto, kuinka sitä voisi kuvittaa?

Vaan tähänkin löytyi lopulta kelpoidea: Radio- ja tv-museo Mastola Lahden Radiomäellä. Otin yhteyttä museoon ja sovimme kuvausajankohdan, jolloin museossa olisi todennäköisesti hiljaisempaa.

Museoamanuenssi piti meille yksityisen museokierroksen, jonka jälkeen valitsimme kiinnostavimmat kohteet videoitaviksi.

Marraskuusta helmikuuhun – editointia ja spiikkauksia

Tässä vaiheessa videosarja oli aktiivisesti Petrin leikkauspöydällä. Itselläni loppuvuosi on asiakastöiden kanssa todella ruuhkainen, joten oli onni, ettei minua juuri tarvittu. Ainoastaan silloin tällöin nopeasti katsoimme editoinnin vaiheita yhdessä ja annoin Petrille kommentteja.

Myös Verbaalitohtorin ”asiakkaiden” spiikit nauhoitettiin tässä vaiheessa. Halusin, että jokainen kysymys esitettäisiin fiktiivisen kysyjän äänellä, koska oma ääneni on jo muutenkin ihan liikaa esillä videoilla. Vierailevat äänet tekisivät pelkkää hyvää toteutukselle.

Videosarjani ääninäyttelijät ovat merkityksellisiä tyyppejä jokainen. He edustavat omia yhteistyökumppaneitani.

Suuri kiitos Sanavarman Mikko Blomberg, Petri Koivisto (siis myös tästä roolista), Kaisa Karhunen, Ankara Designin Anna Aalto (joka on myös Merkityskirjat-yhtiökumppanini) sekä Dooroomin Tero O. Nieminen.

Yksi suuri päätös oli nyt vielä tekemättä. Missä miljöössä päätösjakso kuvattaisiin?

Päätösjakson alussa Verbaalitohtori riisuu takkinsa ja siitä eteenpäin videolla esiintyy oikeampi Terhi Kangas. Halusin tulla kuvatuksi paikassa, joka olisi itselleni merkityksellinen. Paikassa olisi hyvä pystyä tekemään hyvällä fiiliksellä jotain työtäni symboloivaa.

Tammikuussa olin itse viikon lomareissussa, jonka jälkeen piti työvuotta käynnistää ihan urakalla. Videosarja sai olla osaltani lepotilassa suosilla helmikuuhun asti.

Silloin olisi pakko saada viimeinen päätös tehtyä, jotta projekti saataisiin maaliin.

Helmikuu 2023 – päätösjakson fiiliskuvat Lanu-puistossa

Lanu-puisto on ollut jo pitkään yksi lahtelaisista suosikkipaikoistani. Se oli myös alusta asti potentiaalinen päätösjakson kuvauspaikka. Syysruskan aikaan olisi ollut ihanaa kuvata puistossa, mutta emme olleet silloin projektissa vielä riittävän pitkällä.

Kun helmikuussa oli viimeiset hetket lukita päätösjakson miljöö, olivat ykskaks kaikki tähdet kohdillaan.

Sää oli ollut jo pari viikkoa ankean marraskuinen. Mutta juuri sillä viikolla, kun päätös oli pakko tehdä, näytti sääennuste lupaavalta. Taivaalta tulisi reilusti uutta lunta!

Teimme Petrin kanssa raivaustöitä kalentereihimme, jotta pääsisimme kuvaamaan oletettavasti parhaana päivänä. Ja sitä se olikin!

Lumiset puut näyttivät kuvauspäivänä fantastisen upeilta. Vastasatanut lumi teki puistosta lumoavan. Seuraava yö oli tuulinen, joten jos kuvaus olisi suunniteltu päivää myöhemmäksi, olisivat puut olleet paljaita ja yleisilme ihan toista.

Ainoa pieni ”kauneusvirhe” kuvaspäivässä oli sumu, joka välittyy lopun dronekuvassa. Sääilmiö pakotti spiikkaamaan tarinan uudelleen. Mutta kahdella lisäsanalla siitä selvittiin.

Voit ihastella upeaa Lanu-puistoa ja bongata sumun aiheuttamat lisäsanat katsomalla päätösjakson:

Maalis-huhtikuu 2023 – videosarja maailmalle ”oheistuotteineen”

Kun päätösjakson kuvituskuvien myötä kaikki materiaali oli vihdoin kasassa ja ensimmäiset editoidut versiot tehtyinä, oli edessä vielä videoiden viimeistelytyötä. Tekstiplansseja, tekstityksiä ja muutamia viime hetken muutoksia jo tehtyihin leikkausratkaisuihin.

Tätä vaihetta voisi venyttää loputtomasti, koska hieroa voi aina vähän lisää. Jotta valmista syntyy, on jossain kohtaa vain ryhdikkäästi päätettävä, että tämä versio on nyt lopullinen.

Pieni epätäydellisyys on pienempi paha kuin tuotanto, joka ei koskaan valmistunut.

Tein sarjalle Exceliin julkaisusuunnitelman, joka piti sisällään videoiden konkreettiset julkaisupäivät sekä suunnitelman sarjan markkinoinnista: uutiskirjeistä, videosarjaa tukevista blogikirjoituksista ja somejaoista.

Myös videoiden syöttäminen Youtube-kanavalle pitää tehdä huolella. Petri teki jaksokohtaiset aloituskuvat ja minä kirjoitin kuvaustekstit. Yhdessä mietittiin avainsanoja jokaiselle videolle.

Ajastimme jaksot kanavalle valmiiksi, jotta julkaisupäivän mahdolliset adhoc-hommat eivät aiheuttaisi turhia haasteita.

Summa summarum – fiilikset noin vuosi aloituksesta

Hommaa oli kahden hengen tuotantoryhmälle todella paljon eikä palveluseteli yksin riittänyt kattamaan läheskään kaikkia kuluja.

Videosarjan buustaamiseksi olisin voinut tehdä vielä paljon enemmänkin. Onneksi sarjan sisällöt kestävät hyvin aikaa, joten voin hyödyntää niitä pitkään.

On myös syytä olla itselleen armollinen: pienyrittäjän on ensisijaisesti huolehdittava asiakastöiden etenemisestä aikataulussa. Firman omia juttuja edistetään niiden ehdoilla, kuten jo tämän kirjoituksen alussakin totesin.

Olen kuitenkin valtavan ylpeä ja onnellinen videosarjastani. Että saimme sen ylipäätään tehtyä, on jo iso rasti seinään! Omaan markkinointiin kun ei tunnu oikein koskaan löytyvän aikaa.

Ilman Lahden kaupungin yrityspalveluseteliä videotuotanto olisi todennäköisesti jäänyt ikuiseksi haaveeksi.

Yrityspalvelusetelit ovat muuten parhaillaan jälleen jaossa. Sekä Petri Koivisto Design että Toteuttamo Verbaali ovat molemmat palveluntarjoajien listalla.

Itse en viime vuonna ollut mukana, sillä työkalenteri oli niin tukossa, etten olisi voinut ottaa vastaan uusia projekteja. Tästä syystä avautui mahdollisuus hakea seteliä omalle yritykselle. Samaan aikaan ei voi olla molemmilla puolilla pöytää.

Jos edustat lahtelaista pk-yritystä ja kaipaisit piristysruisketta markkinointiisi, pistä ihmeessä hakemus vetämään. Haku-aika päättyy 1.5.2023. Jos onni on myötäinen, voit valita itsellesi sopivimman palveluntarjoajan pitkältä listalta.

Petrin kanssa olemme molemmat listan loppupuolella, sillä listaus on tehty aakkosjärjestyksessä. Tämä on lievästi ärsyttävää: samat yritykset saavat joka vuosi paalupaikan.

Toisinaan sinnikäs skrollaaminen voi olla vaivan väärti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s