Alkukeväällä startannut Liikettä Lahden alueen yrittäjille -hanke on tarjonnut jo alkukesään mennessä monenmoisia liikuntalajikokeiluja. Osa lajeista on toki ollut jo entuudestaan tuttuja, mutta mukaan olen mennyt aina kun on aikatauluihin sopinut, sillä AINA voi tutustakin lajista saada uutta irti hyvässä opastuksessa.

FUSTRA olisi lajina ollut itselleni oikeasti täysin uutta – ja huonoselkäisenä se olisi kovasti kiinnostanut, mutta sen kokeilun kanssa kävi vanhanaikaisesti. Nopeat söivät hitaat ja paikat täyttyivät pikavauhtia. Minä jäin rannalle ruikuttamaan.

Kahvakuula

Ensimmäinen lajikokeiluni hankkeessa olikin sitten kahvakuula. En ole sitä koskaan säännöllisesti harrastanut, mutta yksittäisillä tunneilla olen käynyt erilaisissa paikoissa silloin ja tällöin. Tunti innosti kovasti, koska tiesin, että se on tehokasta ja lihaskuntoharjoittelun puute on piikki lihassani.

Tunti olikin vauhdikas ja tehokas, ja Lahden Ahkeran ohjaaja mahtava, mutta valitettavasti sössin homman omaa tyhmyyttäni. Yksi liikkeistä tuntui alaselässä ikävältä, mutta yritin silti sinnikkäästi ja varovaisesti jatkaa. Seurauksena melkein kahden viikon juoksutauko.

Kipeytyneen selän vuoksi kouluarvosana kokeilulle 8–.

Kuntonyrkkeily

Kuntonyrkkeilyssä olen käynyt säännöllisesti joskus aikoja sitten vielä Tampereella asuessani (eli aikaa on kulunut jo lähemmäs 20 vuotta). Muistijälki noilta ajoilta on, että laji tekee gutaa erityisesti istumatyöläisen kroonisesti jumittavalle yläkropalle ja nyrkkeilysäkin mäiske on mitä parhainta aggressioiden purkua. Siinä on saaneet kettumaiset pomot ja petolliset ex-poikaystävät kyytiä ja tunnin jälkeen asiat ovat palautuneet oikeisiin mittasuhteisiin. Laji on siis myös mitä parhainta sielunhoitoa.

Kuntonyrkkeilytreeneissä hieman turhautti täysin hakusessa oleva tekniikka. Olin totaalisesti unohtanut kaiken joskus aikoinaan oppimani ja olo oli maksimaalisen amatööri. Laji ei jostain syystä saanut minua tällä kertaa aivan liekkeihin, mutta muistutti kyllä, että niin voisi käydä, kun tekniikan saisi paremmin haltuun.

Arvosana lajikokeilulle 8+.

Suunnistus

Suunnistus on tarkoittanut minulle sitten omien koulu- ja partiovuosien lähinnä Jukolan viestien katselua ruudun lokoisammalta puolelta. Käytännössä siis lajikokeilua saattoi pitää uutena aluevaltauksena.

Karttamerkit näyttivät kyllä etäisesti tutulta ja kompassikin, mutta miten himputissa sillä se suunta otettiin? Ei mitään mielikuvaa!

Lajikokeilussa edettiin onneksi pienissä ryhmissä, joten en joutunut olemattoman suuntavaistoni ja unohtuneiden kartanlukutaitojeni kanssa oman onneni nojaan. Eteneminen porukassa oli varsin verkkaista rastilta toiselle ja lopulta aikaa kuluikin muutaman kilometrin lenkkiin reilusti yli puolitoista tuntia. Jossain kohtaa hidas eteneminen turhautti. Eihän tässä tule edes hiki!

Sitten näpäytin itseäni: hiki ja korkeat sykkeet eivät saa aina olla se tärkein kriteeri. Hitaammin etenevä suunnistus antaa mahtavan tilaisuuden nauttia luonnosta. Tuoksutella kukkivaa tuomea ja katsoa ympärilleen tavalla, johon esimerkiksi juoksulenkeillä ei ole mahdollisuutta (tämän bloggauksen pääkuva suunnistusmaisemista: Häränsilmä ihan urheilukeskuksen tuntumassa). Sielunhoitoa sekin!

Lopputulema oli siis ehdottomasti positiivinen. Seuraavalla viikolla olisi ollut mahdollisuus lähteä vaikka ihan omin päin iltarasteille – jolloin olisi voinut edetä myös omaa vauhtia (sikäli mikäli kun kartanluku ei sitä olisi hidastanut), mutta valitettavasti lapsiperheen vesirokkoepidemian vuoksi jouduin perumaan osallistumiseni.

Arvosana lajikokeilulle yhden kerran perusteella 8,5. Suunnistuksesta voisin varmasti innostua.

Juoksukoulu

Kesäkuun lajikokeiluvaihtoehdoiksi oli tarjolla melontaa ja juoksukoulua. Melonta olisi ollut aidosti uutta ja se olisi ollut myös jonkinmoista itseni ylittämistä, koska vesi ei ole koskaan ollut minun elementtini. Nyt olisi ollut mahdollisuus kohdata silmästä silmään joitakin veteen liittyviä pelkojani ja ehkä (paino sanalla ehkä) jopa päästä niiden yläpuolelle tilanteen herraksi. Puntaroinkin todella pitkään kumpaan lajikokeiluun ilmoittautuisin.

Juoksukoulua oli tarjolla kahdentasoista: Kävelystä juoksuun sekä Juokse oikein ja säännöllisesti.

Koska tämä juoksuharrastus nyt vain on vienyt täysin mukanaan, en pystynyt mitenkään pidättelemään itseäni, vaan täggäsin itseni jälkimmäiseen ryhmään. Juoksutekniikassa on aina parannettavaa ja perusasioiden kertaaminen tulee ainakin tällaisella jästipäällä tarpeeseen säännöllisin väliajoin.

Juoksukoulua on yhteensä kolme kertaa ja ensimmäinen niistä järjestettiin eilen. Vajaan puolen tunnin teoriaosuus palautti mieliin juurikin niitä tärkeitä perusasioita, jotka kyllä tiesin, mutta… Pisto tuntui vahvana sydämessä erityisesti, kun puhuttiin juoksijan lihaskunnon merkityksestä. Jos (ja erittäin usein kun) aika on kortilla, lintsaan täysin vailla tunnontuskia mieluummin lihaskunnosta kuin juoksuaskelista, niin tyhmää kuin se onkin.

Toinen juoksukoulun ohjaajista, PHLU:n Ahti Romo totesi, että hänen mielestään lihaskuntoharjoitusta tulee juoksijan ohjelmassa olla kahdesti viikossa. Piste. En oikeasti muista koska noin vuosikymmenen kestäneen juoksuharrastukseni aikana olisin tehnyt kaksi lihaskuntoharjoitusta viikkoon. Montaa sellaista viikkoa ei takuulla ole.

Viimeisen vuoden aikana olen pyrkinyt käymään vähintään kerran viikossa pilateksessa, koska olen vihdoin ymmärtänyt, että selkäni ei yksinkertaisesti kestä leikissä mukana ilman sitä. Toisinaan käyn myös pumppitunnilla, mutta vain toisinaan.

Jos ja kun haluan kehittyä juoksijana, olisi varmastikin syytä alkaa suhtautua vakavammin lihaskuntotreeniin osana harjoittelua. Kunpa vain löytäisin itselleni mielekkään tavan toteuttaa sitä. Lihaskuntotreenit ovat valitettavasti itselleni aina enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Juokseminen on kuitenkin parhaimmillaan ihanaa!

Fysiikkaharjoituksina tehtiin eilen lihaskuntoa oman kehon painolla sekä pieniä tekniikkaharjoituksia. Ensi kerralla keskitytään vielä hanakammin tekniikkaan ja viimeisellä kerralla noustaan Radiomäelle intervallitreeneihin itsensä Eemeli Salomäen johdolla. Wau! Varokaa vain, saattaa tulla tuliaisina Mun ja Eemelin kimppatreenit -selfietä!

Eilinen avaus juoksukoulussa kertasi niin hyvin perusasioita ja oli mukava liikkua iloisessa yrittäjäporukassa (mikä muuten on yksi ehdoton suola aloittavalle yrittäjälle tässä hankkeessa: tutustua muihin alueen yrittäjiin mukavan epämuodollisessa hengessä), että annan arvosanaksi alkaneelle juoksukoululle tässä kohtaa peräti 9,5.

Ylihuomenna onkin sitten juoksuohjelmassani HNHKK-metodilla (Hölkkää Niin Hiljaa Kuin Kehtaat) puolikas Forssan Suvi-illassa Kirjoitan paremmin kuin juoksen -kiertueen kakkosetappina. Ehkäpä sen kunniaksi puen maanantain treeneihin yritykseni juoksupaidan. Eilen valitsin takuuvarman mustan, koska tuntui jotenkin tärkeältä ensimmäisellä kerralla sulautua huomaamattomasti joukkoon.

Ollaan nyt kuitenkin suomalaisia.